Turun kodissa riehutaan! Revimme kuumeisella kiireellä tapetteja keittiön seinästä ja hajottelemme kaappeja. Lauantaina tulee voimamies apuun kaappeja purkamaan jonka jälkeen ukot aloittavat kuljettamaan noita kaatikselle. Enää vajaa puolitoista viikkoa ja "muutamme" majapaikkaa Espanjaan kuudeksi kesäiseksi viikoksi:D ...Säätiedotukset tosin näyttävät, että suomikin on ihan hyvä paikka oleilla... Espanjassa on ollut viileä, sateinen kevät.
Espanjan viikkojen aikana Turkuun valmistuu kokonaan uusi keittiö. Vanha keittiömme on peräisin vuodelta 1969 ja kuten keittiömyyjä totesi. "sitä voi olla jo ihan aiheellista päivittää..." :D Torrevieja ajankohta osui aivan nappiin siinäkin suhteessa, että taloyhtiössämme alkaa hissiremontti tuona aikana jona olemme poissa ja remontti valmistuu ennen kotiin paluutamme, (josta en ole ollenkaan pahoillani...) Kuudenteen kerrokseen ei ole ollenkaan mukava käpytellä varsinkaan ostoskassien kanssa...:D
Vietimme halavapaan maalla ja kunnostelimme paikkoja kesän varalle. Sunnuntaina pois lähtiessä oli ihan " hiukkasen" haikea fiilis, kun mietti, että se on sitten seuraavaksi heinäkuun puoliväli, ennen kuin jälleen kotiudumme torpalle. No toisaalta Torreviejasta on tullut tärkeä paikka jonne alkaa olla jo melkoinen ikävä:D
Olen yrittänyt kuumeisesti kohennella rapistunutta kuntoani lenkkeilemällä, mutta kantapään pirhana (plantaarifaskiitti)kiusaa. vasen kantapää on välillä niin kipeä, että konttaaminen on helpompaa, kuin kävely..
Helavapaalla tuli käppäiltyä metsässä muksujen kanssa, käki oli saapunut kukkumaan torpan ympäristöön. Tosin lintu oli niin rakastunut ääneensä, että ei osannut kerran alkuun päästyään lopettaa ollenkaan...Mikäli olisimme laskeneet käen kukuntaa olisimme varmaankin viimeistään tuhannen kohdalla kyllästyneet....
Lepakoihin miltei törmäsimme yöllisellä saunomisreissulla, kun istuskelimme saunan edustalla hörppimässä saunaolutta:D Helavapaat olivat säiden puolesta varsin onnistunut juttu. Ilma oli mitä parhain, eikä edes tuuli liiemmälti vaivannut.
Viikonloppuna pitäisi kaivaa vanha pakkauslista jostakin ja aloittaa pikkuhiljaa funtsimaan mitä otamme mukaan reissuun. Mallalle kävin ostamassa uuden uimapuvun viimevuotisen kloorista"kuoleentuneen" tilalle. Aika kuluu, kuin siivillä ja tätä blogiakaan ei ehdi kirjoitella kuin yön pimeimpinä tunteina:D No jospa Torreviejassa sitten olisi enemmän aikaa:D Eetulle olemme "päättäneet" hankkia kunnon lukutaidon reissun aikana ja uimataito molemmille natiaisille olisi myös kova juttu, mutta saas kattoa ny...;D
Mukavaa viikonloppua kaikille, palaillaan!! T: Tari