sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vihoviimeiset synttärit....

 Sekä  Maaliskuu, että muksujen synttäreitten vietto alkaa vihdoin olla loppusuorilla. Viikonloppuna meillä oli Mallan kummit vierailulla ja me vanhemmatkin saimme vihdoin annetuksi omat lahjuksemme ipanoille. Tältävuodelta homma on siis lopullisesti ohi :D

 Malla saa viikkorahaa tasaisen epäsäännöllisesti huikeat kaksi egeä per viikko ja sen lisäksi silloin tällöin "työrahaa" suoritetuista kotitöistä. Neiti on kova säästämään ja nyt koossa oli sellainen summa, että niillä hän osti itselleen käytetyn pyörän. Mallan ihanaiset kummit veivät tytön kauppakeskukseen ja hankkivat hänelle fillarikypärän syntymäpäivälahjaksi ja valinta osui tähän kaunottarreen:

       

Tämä on IHANA,,,tässä ketuttaa vain oman pääni suuruus,pienipäisenä lainaisin tätä taatusti:D 


Lauantaina meillä syötiin kebabbia lisukkeineen. Tein ihka ensimmäistä kertaa kebabin itse ja oli kyllä niin hyvää ja helppo tehdä, että tämä resepti täytynee tallentaa: 

Kebab
1100g Naudan jauhelihaa
n.1 tl chilijauhetta
1 tl jeeraa
n. 2 tl mustaapippuria
1,5 rkl Aromattia 
vajaa 1 tl suolaa
n. 0,5 dl öljyä


Vaivaa jauhelihaa n. 10 m monitoimikoneessa tms. lisää öljy/mausteseos ja vaivaa taas n. 10 m.

 Kääri tiiviiseen, kaksinkertaiseen folioon n. käsivarren paksuinen pötkö. 

 Laita 100 *c uuniin, jossa käärö saa olla neljä tuntia.

 Ota uunista, ja anna taasaantua vielä folion sisässä n. 30minuuttia. 

 Suikailoi liha juustohöylällä pitkiksi kebab suikaleiksi.

 Paahda suikaleet nopeasti vielä 250*c uunissa juuri ennen ruokailua.

     
              Tulinen kebabkastike

400g tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi
3 rkl oliiviöljyä
1 tl mustaapippuria
2 tl paprikajauhetta
2 chiliä
0.5 tl chilijauhetta 
 pieni purkki tomaattipyrettä
2 rkl balsamietikkaa
Suolaa, sokeria

 Kuumenna öljy, freesaa valkosipuli, lisää tomaattimurska ja kiehauta.
 Lisää loput mausteet ja etikka , keittele n. 15 m.
 Sekoita tasaiseksi tehosekottimessa.


 Tulinen coleslaw

n. 400 g  suikaloitua valkokaalia
3  raastettua porkkanaa
1 chili
valkosipulijauhetta
3 rkl valkoviinietikkaa
1-2 rkl tabascoa
150g ranskankermaa
1 dl majoneesia
suolaa
rouhittua mustaapippuria

 Suikaloi kaali, raasta porkkanat

 Yhdistä ranskan kerma ja majoneesi, lisää mausteet ja kumoa seos kaali/porkkanoiden joukkoon. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti.


                       Nämä edellämainitut olen löytänyt jostakin netin syövereistä ja muunnellut itse omia makumieltymyksiä mukaellen...

  ...Jälkiruoaksi taivaallinen Banoffee...

  Banoffee

250g digestive-keksejä  ( murusteltuina) 
100g voita

Täyte:
2 tlk kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl kuohukermaa
  Päälle:
raastettua tummaa suklaata

irrota maitötölkeistä etiketit

Laita avaamattomat tölkit isoon kattilaan kokonaan uppeluksiin, eli veden alle.
 keitä miedolla lämmöllä n. kolme tuntia. Lisää tarvittaessa vettä.

 Ota tölkit vedestäja anna jähtyä hieman.

 Sulata voi ja sekoita keksimurujen kanssa leivinpaperilla vuodatun irtopohjavuoan pohjalle painellen.
Laita hetkeksi kylmään kovettumaan. 

 Avaa jäähtyneet maitotölkit ja sekoita maidot tasaiseksi. Kaavi syntynyt toffee piiraan päälle.
 Viipaloi toinen banaani ja aseta se toffeen päälle.

 vatkaa kerma ja lisää seuraavaksi se, jonka päälle vielä toinen banaani ja lopuksi suklaaraastetta.

 NAM!










            



torstai 12. maaliskuuta 2015

Kevätpuuhia

Huomenna on perjantai :D !!!  Viikonlopulla avaamme grillikauden ja mikäli ilmat todellakin ovat sitä mitä säätiedoissa luvataan alkaa myöskin armoton pihan krapsutus :D Jee, tätä onkin saanut taas vuoden odotella. Mikään ei ole ihanampaa, kuin kevät. Pitkä, ihana kesä on vasta tuloillaan ja aurinkoon ei todellakaan ole ehtinyt vielä turtua:D
 
 Olen tänään silitellyt verhoja ja ommellut uusia tyynyjä torpalle.  Vaaleasävyisiä... Kaikki tummat sävyt saavat häippästä pesukoneen kautta kaappien kätköihin  odottelemaan syksyä. Minä haluan valoa ja raikkautta.
  Tämä viikko (niinkuin koko maaliskuu) on mennyt yhdessä hurauksessa. Eetun puheterapiat kaksi kertaa viikossa ottavat oman aikansa, kun kuskaan häntä noihin itse. Noina aamuina vien ensin Jarin työhön, että saan auton käyttööni. Terapia-ajat käytän tehokkaasti terapia-aseman  vieressä olevalla Mimmin kirppiksellä ja perhe kiittää, kun juuri tyhjentämäni kaapit täyttyvät ...

... Tällä viikolla löysin kaulimen. Vanhan, ihanan puukaulimen, joka oli aivan pakko ottaa mukaan. kaulin on paksu ja painava ja varmasti olisi leivontakäytössä hyvä, mutta siihen se ei meillä päädy, vaan rekvisiitaksi torpalle tupaan...



 Kaulimesta tulikin mieleeni leivonta. Malla sai syntymäpäivä lahjaksi leivontakirjan ja läjän leivontatarvikkeita ja innostui puuhasta melkoisesti. ...Ikävä kyllä... Omilla leivontataidoillani en nyt ehkä kuitenkaan ole paras opettaja hänelle. Eilen leivoimme lusikkaleipiä. Ensimmäinen satsi, jonka laitoimme uuniin onnistui ihan ok,,,tosin näyttivät aivan herrasväen pikkuleiviltä, ilman sitä päällisen reikää... Toinen satsi näyttikin sitten tältä:


...Hitusen on parantamisen varaa, mutta maku oli hyvä! ;D  

Mukavaa viikonloppua!! 

PS. Tätä reseptiä en taida jakaa... :D 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tarhatätiä musta nyt ei ainakaan tule...

Synttärikutsut ja 13 lasta, no huh huh:D  Oli kyllä kivaa... Meteliä ja menoa piisasi .Minä oon enempi rauhaa rakastava tyyppi, joten otsikko kertokoot kaiken...;D

 ..Eetulla alkaa tuo kuuloaistiyliherkkyys helpottamaan, mutta mitä enempi ikää mulle tulee, sitä enempi se itseäni vaivaa;D

 Katja oli tehnyt hienot juhlajärjestelyt ja syötävät ,  lapsista puhumattakaan olivat vakavasti puhuen upeita, joten oikeasti pippalot oli onnistuneet ja   mukavat :D Tunti ja 45milsaa ( juhliin varattu aika)  vaan oli hiukan naftisti aikaa, joten kaikkia lajateltuja leikkejä ei nyt ihan ehditty toteuttaa:D

 Uimahallin takkahuone tilana oli hitusen liian pieni näin isolle lapsilaumalle, mutta näistä seikoista huolimatta homma onnistui ihan kivasti.

 Lapset olivat saaneet valita teeman syntymäpäivilleen ja "pelihulluille" se oli aikas "helppo": Minecraft :D

 









   

Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...