Miten rakastankaan merta! Meri ei ole hetkeäkään paikoillaan, vaan alati muuttaa väriään, muotoaan... Joskus se on kuin vanha, auringonpaisteessa loikova laiska kissa, toisinaan villi ja pelottava, täynnä voimaa.
En ole hiukkaakaan "hiekkaranta" ihminen. Minua suorastaan ällöttää ajatus maata täyteen ahdetuilla rannoilla ja olla rätti- ja juomakauppiaiden ahdistelema. Päivän kuumuus on liikaa minulle, aurinko tuntuu ahdistavalta, liian vaoimakkaalta. ...Mutta kun illat viilenevät, päivän terävin kuumuus taittuu ihanaksi, pehmeäksi lämmöksi haluan kalliorannoille istumaan.
Voisin istua tuntikaupalla meren äärellä, haistella levän tuoksuista merta, nauttia suolaisesta tuulesta ja lokkien kirkunasta. Ihminen ei kovin kummallisia juttuja tarvitse fiilikseen, että on onnellinen. Tämä riittää minulle. Tässä hetkessä on hyvä olla!