keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Syysloma

Jee, tänään SE alkaa. Heti Eetun ja Jarin kotiuduttua lähdemme maalle syysloman viettoon. Tarkoituksena olisi siivota torppa talvikuntoon ja keskittyä espanjan opiskeluun ja jos siinä sivussa, jossakin vaiheessa hakisi muutaman geokätkönkin:D

  Yläkertaakin (sitä remontoimatonta kylmää vinttitilaa) pitäisi alkaa siivoamaan. Olen funtsinut, että suuremman puolen vintistä saavat lapset sisustaa. Siitähän olisi tarkoitus tehdä iso "pelihuone" ja käyttäjäkunta arvattavasti on enemmän nuorisoa niin jääköön siis päätäntävaltakin heille (osittain).

  Viime viikonvaihteen olimme kaupungissa. Malla osallistui  Turun linnassa prinsessatyöpajaan ja oli ensimmäistä kertaa elämässään kaverinsa luona yökylässä ja sunnuntaina molemmat lapset käväisivät partioryhmänsä kanssa katsastamassa  Tuhkimo-näytelmän Turun Nuoressa teatterissa.

  Minä kätköilin !  Lauantaina yhdessä Eetun ja Katjan kanssa rämmimme Hirvensalon metsissä ja sunnuntaina sain gepsun käyttöön opastusta kaverilta Raision suunnalta.

  Käsi alkaa olla jo suht hyvä, niska hieman vähemmän, mutta toimii kuitenkin jo ihan kiitettävästi!

 Hyvää syyslomaa kaikille sitä viettäville!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...