keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hitsin hyvä päivä



Tänään oli hyvä päivä! Sain viimein kakkosautollemme autopaikan omalta pihalta (enää ei tarvitse jättää häntä kaupan kattopaikalle ilkivallan mahdolliseksi kohteeksi) ja tilaamani Espanjan tehtäväkirjakin ehti ajoissa kirjakauppaan, joten sain juuri ja juuri läksyt tehdyksi ennen tunnin alkua:D Muksuille tuli hankittua jo ensimmäiset joululahjat ja kaiken kruunasi kirpparireissu:D

Olessani pikkutyttö päätin, että kun kasvan isoksi ostan korin (samanlaisen kuin naapurin Leena tädillä) ja se kädessä käyn aina ostoksilla. Toinen mitä himoitsin oli leipälaatikko. Niitä oli seitsemänkymmentä-luvulla kaikilla, vaan ei ollut meillä...:(
Juurikin leipälaatikon puute taitaa olla syynä siihen , että minusta tuli tämmöinen,,,kummallinen:D Ei vaan, mutta mää oon aina halunnut omistaa just "sellasen" tietynlaisen leipälaatikon ja tämnään kun menen kirppikselle eikös SE, juuri SE odottele minua siellä hyllyllä!!!:D



Laatikko oli ääkkänen kuin mikä, mutta myrkkykäsittelyn jälkeen ei varppina ole ainakaan pöpöjä enää!!:D Muutama kauneusvirhe on tullut vuosien saatossa laatikon pintaan, mutta niinhän itsellenikin on käynyt!
Ai niin ja laatikon hinta oli yksi euro:D Samasta loosista löysin kuparisen, laadukkaan oloisen ja ei ihan uudelta vaikuttavan "pullohässäkän", en edes tiedä mikä se on ja kupari ei kuulu lempijuttuihini, mutta härdellin hinta 1 eukka miinus 50% (eli 50 senttiä) pakotti nappaamaan hänet mukaan:D
Joulupöytään löysin kivan viinipullotelineen kahdelle pullolle, taatusti tulee käytettyä ja pisteeksi iin päälle löysin vielä kivan mustan metallisen "lävikön", joka meillä tulee toimimaan hedelmävatina (anopilla on samanlainen ja olen sitä aina katsellut vähän sillä silmällä..). Lävikölle tuli hintaa 1 euro.







Kirjoja löytyi kasapäin(hukumme niihin, mutta voi, voi...Minä rakastan lukemista!), Kivana, nostalgia kirjalöytönä tarttui mukaan: Salainen puutarha. Sen aion lukea nautiskellen viikonloppuna maalla:D

Eetulle löytyi pari yöpukua ja Mallalle uusi kurahaalari (kaksi euroa) kivana bonuksena meille aivan uusi muoveissaan oleva petari. Viime viikonloppuna tuli nukuttua jarin kanssa( maalla) olkkarin sohvalla, ja sohvan liikkuva patja oli mielenkiintoinen kokemus...(Sohvassa tai oikeammin sängyssä ei ole juurikaan laitoja ja kun tuo on sellaista levitettävää mallia, jossa on sellainen "yksikkö" patja+ selkänojasta tulee ( hyvin kapea) lisäosa niin tulos on se, että varsinainen patja liusuu nukkujan alla ja toinen nukkuja tasapainoilee sillä kapealla soirolla. Eiköhän tuo paranna sitä oleellisesti!!!:D

Huomenna aloitan Jatan kanssa vesijuoksun, enempää "harrastuksia" en haali, kun nytkään ei aika aina tahdo riittää...
UGH!




2 kommenttia:

Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...