perjantai 12. lokakuuta 2012

Herkkuja tänne ja heti!

Perjantaisin on kiire! Olen auttamatta yöihminen, joten jos vain mahdollista valvon myöhään ja herään myöhään...:D Perjantaisin herään kuitenkin poikkeuksetta aikaisin aina ja pistän kotona kaiken valmiiksi "muuttoon" viikonlopuksi Turusta Raumalle.
Tänä aamuna vein vielä Eetun kouluun, olivat lähdössä retkelle heti aamulla Ruissaloon opastuskeskus Tammenterhoon , joten taksilla olisi ajoitus mennyt hiukan liian naftiksi.
Käyn perjantaisin aina myös kaupassa ostamassa viikonlopun sapuskat maalle ja tällä kauppareissulla päätin vakaasti, että nyt en turhiin sorru... Tarkoittaa lähinnä karkkia ja pullapuolta. Kaupassa kaikki meni hyvin, sivutin hienosti karkkihyllyt edes vilkaisematta niitä ja "pullapuoleltakin" nappasin mukaan vain yhden keksipaketin. Homma sujui kuin tanssi, kotiin asti...:D

Siellä havahduin tosiasiaan, että meillä on edessä rauhallinen perheviikonloppu, vieraitakaan ei ole tulossa. Eilen kävin ostamassa boxillisen Midsomerin murhia...
Meillä on melkoiset kokoelmat tv-sarjoja. Lempipuuhiimme kuuluu rauhallisina maalla oleilu viikonloppuina lasten mentyä nukkumaan käpertyä sohvan kulmaan seurana iso karkkisaavi tai jotakin muuta hyvää ja tykittää menemään yhteen putkeen monta jaksoa jotakin tv-sarjaa, joka syystä tai toisesta on aikanaa jäänyt telkusta katsomatta. Toisinaan avaamme punaviini pullon ja nautimme napostelun kera viiniä...:D

Nyt ei ole viiniä, eikä karkkia, pelkkää murhaa vaan... Ei hitto, äkkiä pakastimen kautta keittiöön!!!
Kauppaan en enää jaksanut lähteä, mutta liinan alla odottelee iltaa mustikkarahkapiirakka ja jospa sieltä Laitilasta koukkais vielä sen punkkupullon...:D



Hyvää viikonloppua kaikille!!!

Mustikkarahkapiirakka

150g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta

TÄYTE:
Mustikoita
1 tölkki 200 g arla mustikka-vanilja rahkaa
2 pientä munaa
0,5 dl sokeria
vaniljasokeria

Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna ja jauhot (joiden seassa leivinjauhe), sekoita
ja levitä taikina jauhotetuin sormin leivitettyyn vuokaan.

Pane marjat pohjan päälle. Mausta muna kermaviiliseos sokereilla ja kaada marjojen päälle.
Paistoaika n. 30 min. 200*

Ps. Rahkan voi halutessaan vaihtaa myös kermaviiliin tai kondensoituun maitoon.




1 kommentti:

Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...