Keri on vietetty ja meni kutakuinkin niinkuin olin ajatellut. Naurista välteltiin, joten naaman pitäsisi uskomusten mukaan pysyä paiseettomana ja ilman ajoksia. ...Viljankasvukin varmistettiin, mutta jääköön salaisuudeksi millä tavalla...:D
Voimamiehen tuoma kylpytynnyri oli ahkerasti käytössä ja tulia polteltiin niinkuin "kuuluu" ja sauna taisi olla vuorokauden putkeen päällä, joten sekin puoli hoitui kunnialla. Vainajia ei pahemmin muisteltu, kun taitavat olla hiukan liian tuoreessa muistissa muutoinkin, ja mukava juhlatunnelma olisi saattanut vaihtua turhan melankoliseksi.
Ruokaa syötiin tarpeeksi! Lauantaina naatiskeltiin alkupalana juustoista suppilovahvero keittoa ja itseleivottuja porkkanasämpylöitä tuorejuuston kera. Pääruokana oli porosoosia perunamuusilla ja puolukkahillolla, sekä lisukkeena juuresruukku.
Jälkiruoaksi mutusteltiin valkosuklaamustikkakakkua. Ruokajuomana punkkua, joka ei pitkäksi venahtaneen perjantaikylpeilyn jälkiseurauksena oikein maistunut kenellekään...;D
Sienikeitosta pidin, joten sen reseptin voisin vaikkapa jakaa, kunnen kuitenkaan enää muista mistä sen alunperin löysin...
JUUSTOINEN SUPPILOVAHVEROKEITTO
Muutama rkl voita
2,5 rkl vehnäjauhoja
3-4 dl sieniä
n. 5 dl vettä
4 dl kuohukermaa
1 kantarelli tuorejuusto
1 ranskankerma
2 rkl kasvisfondia
suolaa maun mukaan
rouhittua mustaa pippuria, salviaa ja meiramia maun mukaan.
Sulata voi, lisää sekaan jauhot jonka jälkeen vesi.
Sekoittele ja lisäile muutaman minuutin hennon poreilun jälkeen juusto ja kermat.
Lopuksi mausteet . Lisää viimeiseksi tarvittaessa suolaa. Fondi itsessään on jo suolaista, kuten tuorejuustokin, joten ole varovainen suolan kanssa.
Ai niin. Keväiseen "paljujuhlaan" (jos luoja suo)mennessä aion hankkia itselleni saunamyssyn! Lauantai-illalla satoi taivaalta jäätävää vettä ja vaikka vesi paljussa oli sielua ylentävän lämmintä, päähän valuva jääkylmä vesi viilensi kroppaa sen verran tehokkaasti, että vaikka en yleensä karehdi keneltäkään lähes mitään nyt vähän "raastoi" vieraiden päässä olleet huopaiset saunamyssyt...;D
Riihipöllön reviirillä touhuaa perhe, jolla kaupunkikoti kerrostalossa ja " kakkoskoti" maalla "Torpassa", jossa ylellisyyksinä mm.ulkohuussi, kaivovesi (jota ei voi juoda,kai?), ja heikko sähkö. Lisäksi matkaillaan, tehdään diy juttuja ja remonttia, joka tuskin koskaan tulee ihan valmiiksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Raahauduin tänään viimein lääkäriin ja lääkärin arvio oli, että kädessä on ahtaassa rannekanavassa hermo pinteessä ja käsi on nyt tiiviisti ...
-
Eetu tuli tänään koulusta kotiin ja kysyi: -Tiäks äiti tän laulun? Minä olen hurja ja minä olen rohkea. Minä olen kaunis ja ihana. Jos...
-
..Päivitelty tässä on kovasti, mutta ei blogia... Aika on kulunut suulin siivouksessa ja viime viikonvaihteessa torppa sai uudet portaat. ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti