torstai 19. joulukuuta 2013

Joulu on taas..

Yksi yö ja Eetu saa "todistuksen" koululta ja pääsemme vihdoin maalle joulunviettoon. Siellä onkin vielä miltei kaikki laittamatta, mutta ruoat ja leivonnaiset olen tehnyt Turussa, joten ei paniikkia:D

 Tämä joulunalusaika on mennyt niin täysillä, että tässä ei ole mitään erityistä ehtinyt väsäilemäänkään joulua varten, mutta aikuisten lahjapaketit sentään , perinteiseen tapaan teimme sanomalehdistä + muusta jämämateriaalista ja varsin persoonallisia noista tulikin...

 Netistä katselimme ideakuvia ja sitten vain toteutimme:D Malla toimi päällimmäisenä suunnittelupäällikkönä, minä leikkailin vaikeimmat kohdat ja pojat lähinnä arvostelivat.  Paketteja tuli väsättyä aika monta, mutta tästä poropaketista tuli meidän lemppari:D :

               

  Hyvää joulua kaikille! Kuullaan ensi vuonna lisää, uusi vuosi ja uudet kujeet:D Moi!!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Pettymystä katkeraa...:D

Ajattelin tuossa, että tänä jouluna voisi ostaa eräälle läheiselle (joka ei lue tätä...) kotimaista Iittalan Taika sarjaa, josta tiedän hänen pitävän (sehän helpottaa jatkossa itseänikin, kun tuliaisiksi voi aina hommata Taikaa...)
  Ajatuksesta teoksi. Ostin Taika mukeja (törkeän hintaisia),  ja kotona aloittaessani pakkaamisen huomaan mukin kyljessä paperitarran ja siinä tekstin: "Designed in Finland, Made in Thailand"...

 Voi Kettu!! Hieman tässä tulee oikeasti "huijattu" fiilis. Jos muka kotimaiset Iittalat valmistetaankin halpatuotantona Thaimaassa, niin miksi ihmeessä niiden hinta kuitenkin on varsin Suomalainen?

 Hitto vie, kauppa on joulun alla pullollaan kaunista halpatuonti krääsää, jos sellaista olisin halunnut niin näiden mukien hinnalla olisin saanut kootuksi jo aikamoisen astiaston! Oikeasti, nyt loppui uuden" kotimaisen" keräily tähän, jatkossa metsästän vain vanhaa ja taatusti kotimaista kirppareilta (kuten osittain tähänkin asti:D)  UGH; olen purkautunut!!! :D 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jouluhässäkkää

Tässä on kuukausi mennä huristanut kropan "hiukan" oikutellessa joten eipä tässä juuri ole jaksanut päivityksiä tehdä. Nyt näyttää jo huomattavasti paremmalta...:D
 Jouluvalmisteluja on tullut tehdyksi jonkin verran, Eetun kuntoutuspalaverit on palaveerattu (niistä jossakin kohtaa enemmän), ja kaikenmoista muuta "sählätty".

 Joulua vietämme taas maalla. Syksyllä karsimme villiintyneitä luumupuita vähemmäksi ja yksi puista näytti niin houkuttelevan kiemuraiselta, että pyysin Jaria säilömään sen suuliin jatkojalostusta varten.
  Jari ja Voimamies katkoivat puun sopivan mittaiseksi ja yhteistuumin ripustivat härpäkkeen tuvan kattoon.

 Itsenäisyyspäivän aattona, kun tupsahdimme jälleen maalle oli natiaisten ihmetys melkoinen, kun tontut olivat täyttäneet "risun" 24:llä numeroidulla paketilla...


 (saattoihan siinä käydä niinkin, että äiti usutti mukuloitaan olemaan pihalla niin kauan kunnes tupa on lämmitetty ja tällä välin salaa ripusti "joulukalenteri"paketit oksille...)

 Ensi viikonloppuna suuntaamme Keuruulle mummoa morjestamaan. Samalla "pöllimme" mummon pirttikaluston, jonka jatkosijoituspaikka löytyy maalta tuvasta. Nykyinen pöytä pakkaa olemaan turhan pieni, joten mummon "tarjous" osui varsin sopivaan maaliin.

 Hauskaa viikkoa kaikille.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Valokuvatorstain haaste: Valo


299. haaste: Valo





Lisää haastekuvia täältä: http://valokuvainspis.blogspot.fi

Herra kurpitsa

Halloweeniä vietetään Suomessa (kaiketi) 1.11 mikäli se on pyhäinpäivän aatto. Tuo on itselleni aina hieman mystinen päivä, koska jotenkin sen vietto ei vaan istu meille tänne kolkkoon pohjolaan. Meidän perheessä on ollut jo useamman vuoden tapana juhlia kekriä ja meillä se on ollut lähinnä kesäkauden lopettamis pippalo( eli myös satokauden lopettamisjuhla), jolloin kekrimäisesti syödään, juodaan ja saunotaan ja hyvin...:D

Tänä vuonna meillä juhlitaan kekriä aika myöhään, eli vasta isäinpäivän tietämillä (johtuen kavereiden työvuoroista ja kaivon kuivuudesta...)

Maanantaina piipahdin Mimmin kirpputorilla pikaisesti Eetun puheterapian aikana ja löysin upeaa rekvisiittaa kekreihin. Aivan sikasiisti lyhty (puinen, toimii paristoilla, mikä tosin on pieni miinus...) lähti mukaan huikeaan kolmen euron hintaan:D ...Muilla perheenjäsenillämme ON huono maku, he eivät pidä tästä!





maanantai 21. lokakuuta 2013

Mustavalkoista..

Eteistaulu taidetta a la Malla ja sen mutsi





Eteistämme (joka huutaa koviten sitä THE REMONTTIA) on päivitetty viimeksi 90-luvulla ja se on niin sininen, niin sininen, että...

VIHAAN sinistä!

Kävimme Mallan kanssa eräänä päivänä TIGER kaupassa ja sieltä löysimme kivoja, pieniä canvas taulupohjia johon nyt taiteilimme nämä kotoisat taidepläjäykset...
Sininen väistykööt! Tilalle saa tulla valkoista, mustaa, harmaata ja jotain räväkkää...


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Valkosuklaakakku

Valkosuklaakakku

Kakkupohja:
200 g Digestivekeksejä
80g voita

Täyte:
300g Hovi tuorejuustoa
3 munaa
2 dl sokeria
250g valkoista suklaata
2 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä (+ n. 0,5 dl vettä)
3 dl kuohukermaa

Koriste:
marsipaaniruusuja/lehtiä

1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele tasaiseksi leivinpaperin päälle kakun pohjaksi.

2. Laita liivatteet pehmenemään runsaaseen, kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi.

3. Erota munista valkuaiset ja keltuaiset. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuusto, keltuaiset ja sokeri tasaiseksi ja lisää valkosuklaa.

4. Vatkaa kerma vaahdoksi.

5. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.

6. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä. Vatkaa liivateseos juusto-suklaaseokseen. Lisää kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaada seos vuokaan keksimuru pohjan päälle.

7.Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa n. viisi tuntia tai seuraavaan päivään.

8. Koristele kakku halutessasi esim. marsipaanikukilla ja lehdillä.
Ohje on Kotilieden leivotaan liitteestä vuodelta 1996

TYTTÄRILLENI: Tämä on SE ALKUPERÄINEN ohje jolla saa kaikista parhaan valkosuklaakakun, kun tätä kuitenkin tasaisin väliajoin kaipailette:D
Terveisin: Äiti.


Syyslomalla

Syysloma vietettiin maalla pihaa siivoten ja palellen... Nyt on trampoliini talvisäilössä, villiintyneet luumut kaivettu maasta ja pihakalusteet suulissa.
Molemmat natiaiset sairastuivat flunssaan. Ensin alkoi Mallalla falskaamaan nokka ja tänään hyvänä kakkosena aloitti Eetu.

Torstaina tuli vettä kuin aisaa. Jee!!! Kaivo tosin ei täyttynyt kuin viisi senttiä, mutta syysloman pesuvedet saatiin kerättyä rännien alta. Meillä tuo talvi saunominen vaatii melkoista uskallusta, kun pukuhuoneessa ei ole minkäänlaista lämmitystä, tosin lasten kanssa saunotessa käytämme pukuhuoneessa lämpöpuhallinta, mutta aikuiset saavat saunoa poikkeuksetta ilman. ...Johtuisikohan tuosta, että itse sairastumme aniharvoin flunssaan...

Lauantaina sää vaihtui mielenkiintoiseksi, tuuli ja satoi rakeita ja räntää vuorotellen. Illansuussa kävelimme taskulamppujen ja lyhtyjen valossa metsään grillikodalle makkaran paistoon.

Tuvan puuliesi tuli nuohottua talvilämmityksia varten perusteellisesti, joten nyt passaa puita poltella .

Tervettä viikkoa kaikille! MOI


tiistai 15. lokakuuta 2013

Arabian numero lasit ja Ainon takki...

Olen hurahtanut vanhoihin esineisiin. Minulla on kaappien kätköissä vuosien varrella kertyneitä "aarteita" vino pino (joku ilkeämielinen saattaisi käyttää "aarteen" tilalla jotain muuta sanaa...). Pidän erityisen paljon lasiesineistä. Keittiön kaapeissa meillä on muutama hassu Ikean kolhiintunut muki, sekä juomalaseina paripuolia halpahallin "eurolla kuusi kappaletta" tuotoksia, "aarteeni" olen piilottanut syvemmälle kaappeihini ja vitriineihin... Ongelma on siinä, että en raaski käyttää aarteitani. Hiukanko saisin niellä verta ja kyyneleitä, kun joku röhmykäpälä tipauttaisi kipponi lattialle...
Asiaan,,,aina silloin tällöin kuitenkin pesaisen "kulhojani" ja koska itse en kuitenkaan ole minkään sortin "kippoharrastaja" niin en myöskään tiedä kipoistani yhtikäs mitään...

Tänään silmiini sattui vanhat lasini, jotka ovat peräisin pappani vintiltä. Kiinnostaisi kovasti tietää ovatko lasit miltä vuosikymmeneltä? Pidän noista kovasti ja ehkä jonain päivänä raaskin niitä jo käyttääkin:D

Toinen asia: Tietääkö kukaan onko Aino tehnyt naisten vaatteiden lisäksi myös vaatteita lapsille. Löysin kirpparilta kolmella egellä aivan ihanan villaisen takin, joka oli kokoa (n. 6-v)tosin kokolapussa on koko M. Vaate on 100% villaa, joten mielessäni onkin käväissyt onko takki vain pesty "pilalle", eli alun perin olisi ollut aikuisten kokoa... Eipä tuo tahtia haittaa, koska takki on IHANA, mutta ihan vain uteliaisuudesta...?


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kaivo ongelmia...

Viikonlopun lauantaista sunnuntaihin vietimme maalla ulkoilusta ja auringosta nautiskellen. ...Saunastakin nautittiin, tosin pikkaisen vähällä vedellä, sillä kaivo on tyhjä! Vettä ei ole satanut noilla nurkilla koko kesänä kunnolla ja kunnei sitä tule nyt syksylläkään ei kaivovesi riittänyt enää edes saunan pataa täyttämään...:(

Asioilla on tapana järjestyä, kaipa se tämäkin asia tuosta lutviutuu:D

Kaivosta huolimatta: aurinko paistoi ja jopa lämmitti vielä, iso osa pihaa tuli haravoitua ja muksujen kanssa teimme metsään kunnon eväsretken. Lapset nauttivat retkestä. Eetu naulasi "retkueelle" kyltin, johon kirjoitti "metsäpartio", ihan mukava idea. Kyltin kantamisesta tosin tuli ihan vain pari pikkuriikkistä riitaa...

Pari edeltävää viikonvaihdetta tuli vietettyä Turussa auton hajoamisen vuoksi, eikä torppaan ollut (silti) vielä majoittunut hiirulaisia, ihan mahtavaa!

Illat ovat jo niin aikaisin pimeitä, että nyt jos koskaan on paras aika nauttia kynttilän valosta.

Kaikenkaikkiaan upea viikonloppu ja keskiviikkona alkaa syysloma:D Mukavaa alkavaa viikkoa!


perjantai 11. lokakuuta 2013

Omppupiirakka


Omenapiirakka

Pohja:


100g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Päälle:

Omenalohkoja (3-4 omenaa)
1 purkki kermaviiliä
2 munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria

Margariini ja sokeri vaahdotetaan, lisätään muna ja kuivat aineet.
Taikina painellaan pyöreän vuoan pohjalle ja reunoille (jauhotetuin sormin, tai kylmällä vedellä jäähdytetyin)
Asettele omenalohkot vuoan pohjalle, halutessasi ripottele päälle sokeria ja kanelia.
valmista täyte sekoittamalla täytteen aineet keskenään ja kaada täyte omenien päälle.

Paista 225*c n. 30m.


Hyvää ja helppoa omenapiirakkaa. Ohje on muunneltu kirjasta: Hyvää ruokahalua Kotikokin parhaat leivontaohjeet , joka on muuten erittäin hyvä leivontakirja!!!

torstai 10. lokakuuta 2013

Heijastimia

Talvi tulee ja pimeä tulee aikaisin. Illalla voi ulkoilla pikkuisen turvallisemmin, kun on riittävästi heijastimia... Tämän viestin Malla toi kotiin seurakunnan päiväkerhosta ja alkoi kärttämään, että kaikille (meidän perheessä vain...) pitää just nyt löytyä oma heijastin... No muksuilla sellaiset ovat jo itsessään vaatteisiin tehtaalla ommeltuna, mutta, kun minulta ei löytynyt mistään, ei auttanut kun alkaa värkätä.

Halloweenin innoittamana, aikaansopivat mörkkiheijastimet Tyyliin Malla:D



No joo, Eetun heijastin on hänen itsensä tekemä ja poikkeaa tyylistä siinä mielessä, että ei ole "örkkiä" vaan auto... Hyvin äijämäistä!


Valaisevaa pimeyttä sitten vain!!!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

...Minä mikään villa ole.


No ei sinne päinkään. Kerrostalo luukku vuodelta 1969 jota on kerran remontoitu 90-luvulla, keittiö sentäs viime kesänä. Muu huusholli kiljuu päivitystä.
Näihin mietteisiin olen havahtunut viimeisen kahden viikon sisällä melko usein täällä kaupunkikodissamme. Edellisperjantaina meidän piti lähteä maalle, auto oli eri mieltä. Se (hän) päätti päästellä öljyä alleen ja korjaamollehan tuo siitä sitten päätyi:(
Miten ihminen osaakin olla kuin orpo piru ilman autoa. Espanjan kurssille menin linja-autolla, menomatkalla sain puheliaan vanhemman rouvan vierustoveriksi ja ihan mukavaa hänen kanssa oli höpötellä, mutta tulomatkalla sitten jo hiukkasen nyppi kahden deekun huutelu...:( Nyt on auto taas kunnossa ja elämä hymyilee siltä osin.

Eetun terapeutit tekivät viime viikolla meille kotikäynnin, kun en autottomana päässyt viemään poikaa terapiakeskukseen. Ihan jees,,,mutta en kutsu Turun kotiin ikinä vieraita, kun täällä on oikeasti kamalaa. Eteinen ja pikkuvessa ovat seuraavat isommat projektit, mutta kesäisen keittiörempan jäljiltä lompakko on sen verran kevyt, että ei nyt pariin vuoteen kannata edes haaveilla mitään...

Tällä hetkellä eteisessä rassaa (tai rassasi) eniten se kun siellä ei ole mitään minkä päällä istua. Hitsi, mä oon iso ihminen. Kuka hullu laittaa kengät jalkaansa seisaallaan? Pulmaan löytyi lauantaina ratkaisu, käväisin esikon kanssa Jyskissä ja bongasin sieltä alekorista pätevän kannellisen "pallin". Sisälle mahtuu vaikka mitä, ja on yllättävän tukeva istua ja parasta oli hinta: 15 eukkaa.

Muonamiehen mökki blogista bongasin hieman saman tyylisen piirongin, kun meilläkin on. Olen kironnut omaa piironkiani (papan perintöjä), jonka kahden (muutenkin varsin kulahtaneen) lasioven taakse tulee säilöttyä rääsää törkeästi ja se krääsä näkyy ikävästi lasiovien läpi... No, mutta tuolla oli kuva piirongista, jonka lasiovet oli kauniisti peitetty liinoilla. Upea idea. Ryntäsin penkomaan liinavaate arkkuani, jospa sieltä löytyisi jotain. No ei löytynyt tähän hätään, kuin ekalta Kreikan lomaltani v-86 hankitut valkoiset liinat ja ne saavat nyt roikkua ovien peittona niin kauan, että löydän sopivat tilalle:D

Pitsiliina kuumeen innoittamana lähdettiin natiaisten kanssa kirpparille (sain ne houkuteltua sinne pullalla...) Sieltä tuli bongattua hyviä vaatelöytöjä muksuille ja kirjoja mulle. Kyyrölän saven savikulhot saivat täydennystä yhdellä kappaleella ja eurolla löytyi kiva minituuletin kesäksi keittiöön.


...Isäntä lähti tänään työmatkalle Tanskaan, muksut nukkuvat ja ketään ei vinku koneen tai telkkarin perään, joten kanavasurffaus alkaa juuri nyt:D
MOI

maanantai 7. lokakuuta 2013

Haaste

Sain Muonamiehen mökin Matleenalta haasteen (kiitosta vaan, mä tykkään täytellä tämmösiä) muonamiehenmokki.blogspot.com , Säännöt ovat tällaiset:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisinhaastamista.

1. Suklaa vai jäätelö?
Suklaa!!!Suklaa nyt vaan on maailman parasta nautintoainetta.
2. Mistä nautin eniten kesässä?
Auringosta, tuoksuista, sateesta, luonnosta, kukista, lämmöstä, kesäilloista, grillaamisesta, linnuista, marjoista, koivun lehdistä jne, jne loputtomasti...
3. Miksi päädyit bloggaamaan?
2008 ukko päätti aloittaa vuorotteluvapaan, muksut olivat paljon nykyistäkin pienempiä (luonnollisesti) ja funtsimme mitäs sitte tehtäs! Päätimme, että voitais lähteä vaikka jonnekin maailmalle, mutta minne??? Googletimme: Vuokra-asunto Eurooppa ja havahduimme, että Torreviejassa olis monta. No sinne sitten! Päivä ennen matkaa eräs perhetuttumme ehdotti, että pitäkää blogia reissunne ajan. ...Loistava idea, näin teimme, ensin kirjoittelin vuodatuksessa Kiljuset kaupungissa blogia, mutta kun vuodatuksesta hävisivät kuvat, sain tarpeekseni ja muutin tänne. ...Tosin bloggailu on laiskistunut ja väljähtänyt...
4. Uskotko avaruusolentoihin?
En kai. Yläasteen rehtori sanoi aina, -Minä en usko tyttöihin enkä Joulupukkiin, mulla on aika lailla sama homma, mutta poikiin uskon tyttöjäkin vähemmän....

5. Suosikkivuodenaikasi?
Kesä, kesä, kesä!!!!

6. Suosikkikukkasi?
Valkovuokot, kesäiset voikukka pellot ovat myös kauniita.

7. Ihanin sisustuskauppa netissä ja mitä sieltä haaveilet?
Hih, Hobby Hall... Se on ainut käyttämistäni nettikaupoista, jota voi pitää edes hiukan sisustukseen päin kallellaan olevista.

8. Minne tahtoisit matkustaa (ulkomaille) pidennetyksi viikonlopuksi kaupunkilomalle?
Bremeniin tai Budabestiin...Niihin pääsis Raikulla,,,ja halvalla...Tämän vuoden matkailukiintiö kassa on jo käytetty ja joulukin tulee, mutta se on tää kiertolaisveri kun kuiskailee muuta...;)

9. Ammattisi?
Pienehkön "yrityksen" talouspäällikkö...No joo, kotiäiti sit.

10. Millaisia blogeja luet?
Sellaisia missä on TSI juttuja, kierrätystä, vanhoja kalusteita, kirjavinkkejä, ruokaa, luontoa yms.
NYt minun pitäisi haastaa 11 bloggaajaa, mutta laiskana ihmisenä teenkin sen näin. Mikäli luit tämän sydeemin ja vielä loppuun : olepa hyvä ja ota haaste vastaan! Kysymykset pysykööt edelleen samana. Mitäs sitä hyväksi havaittuja vaihtamaan.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pyhiinvaelluksella

Pyhiinvaellus Ranskan reitillä on ollut jo parisen viikkoa taakse jäänyttä elämää. Matka oli upea ja pyhiinvaellusta pitää jatkaa taas, kun aika ja kukkaro sallivat. Vuonna 2011 kuljimme reittiä 156 kilometriä Cebreirosta- santiagoon jossa saimme compostelan , nyt aloittelimme reittiä "alusta", vaikka en tiedä pitäisikö asiaa nyt ihan noinkaan ilmaista, kun matkan voi jokainen aloittaa vaikka omalta kotioveltaan...

Kiirettä on pukannut, elämä kulkee painollaan eteenpäin ja silkkaa arkea ei aina jaksa kirjata, joten hiljasta on:D

Olemme pitäneet vaelluksesta kirjaa vaellusblogissamme: http://jaacob.vuodatus.net/ tuolta löytyy lisää infoa, joten halutessasi: siitä vaan, :D

torstai 29. elokuuta 2013

Vaellukselle

Huomenna, aamulla alkaa vaellus. Seilaamme aamulaivalla Tukholmaan josta bussilla Skavstan lentokentälle jonka välittömässä läheisyydessä yövymme ja varhain seuraavana aamuna jatkamme matkaa Biarritz;iin Ranskaan. Tuolla pitäisi olla kyyti vastassa joka kuljettaa meidät reitin aloituskaupunkiin st. Jean pied de portiin. Tuolta pitäisi tankata hieman syömistä ja juomista mukaan ja hankkia mahdolliset ensimmäiset leimat pyhiinvaelluspassiin ja sitten vain 200 metristä nokka kohti refugio Orinssonia joka onkin sitten jo huomattavasti korkeammalla... Tuolla nukumme seuraavan yön ja aamuvarhaisella matka jatkuu...

...Espanjan puolelle Roncesvallesiin! Kuulostaa helpolle, mutta kuntoni ei ole paras mahdollinen joten tuo Pyreneiden ylitys oikeasti pelottaa!!!

http://www.gronze.com/camino-de-santiago/camino-frances/etapa-1-saint-jean-pied-de-port-roncesvalles.htm


Kirjoittelen lisäreitin iltasella jos ehdin, mutta alkupätkä nyt siis ainakin on selvä, että jos 10.9 Barcelonan koneesta Tampereelle ei ilmaannuta niin kannattanee aloitella etsintöjä tuolta suunnalta:D

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Torreviejan kuulumisia

Meillä lähdettiin Espanjaan ja aloitettiin sairastelu. Eetu sairastui flunssaan jo suomessa ja tartutti sen sitten mulle. Sairastelin sitä viikon jonka jälkeen Malla sai vatsataudin ja sairasteli sitä muutaman päivän. Eilen illalla vatsapöpö kotiutui Eetulle ja kovasti toivon, että se olisi sitten tässä...;D

Muutoin loma on kulunut kuin siivillä. Ihania, auringon täytteisiä päiviä altaalla ja kävelyretkillä ja vieraiden kanssa viihtyessä ja sokerina pohjalla eilinen retkipäivä Cartagenan kaupunkiin ja lähiympäristöön!! Löysimme googlettamalla aivan sattumalta linkin http://es.wikipedia.org/wiki/Bater%C3%ADa_de_Castillitos, tykäistyimme kohteessa näkyviin maisemiin ja saimme erään täällä asuvan suomalaisperheen kautta järjestetyksi retkipäivän tuonne. Ilman heidän apuaan ei hommasta olisi ikinä tullut mitään, sen verran monen mutkan ja pikkutien takana paikka oli, mutta kannatti!!

Paikka on maisemallisesti aivan uskomattoman kaunis. Bateria de castillotos on vanha puolustuslinnoitus, joka muistuttaa keskiaikaista linnaa, mutta käsittääkseni on rakennettu vasta 1930 luvulla. Linnoitus on levittäytynyt laajalle alueelle keskelle "ei mitään", paikalle ei ollut minkäänlaista opastusta,mutta perillä maisemat olivat sitä luokkaa, että saivat haukkomaan henkeä. Linnoitus oli kapean, mutkikkaan "vuoritien" takana kuitenkin vain 250 metriä merenpinnasta, vaikka korkeusero todellisuudessa vaikutti paljon huimemmalta. Mietippä: ajat autolla pikkutietä ylöspäin ja yhtäkkiä edessäsi on keskiaikaiselta linnalta näyttävä, pitkälle ulottuva rakennelma. Ympärillä paistaa aurinko, pääskysiä ja perhosia lentelee ja muuten on täydellisen hiljaista, vain tuo uskomaton rakennelma keskellä ei mitään. Alhalla on meri. Lahden poukama jossa täysin tyynessä vedessä seisoo paikallaa neljä rahtilaivaa, niiden värit peilautuvat kristallinkirkkaaseen veteen. rannasta meri on aivan turkoosin vihreä ja kauempaa sininen, niin sininen, kuin vain puhdas sininen saattaa olla. Linnoituksen läheisyydessä kasvavista pinjoista lähtee huumaava tuoksu, linnoituksen vaaleiden seinien väri, syvän vihreät puut ja taivaan ja meren sini sekoittuvat toisiinsa ja konstrasti on uskomaton!!! Yksinkertaisesti aivan älyttömän kaunista!! Kiertäessämme linnoitusta paikalta löytyy kaksi valtavaa tykkiä . Tykkien pituus on n. 17 metriä ja noiden kantama on n. 35 kilometriä. Panos painaa vajaan tonnin. Linna kuuluu käsittääkseni nykyisinkin puolustusministeriölle, mutta on poistettu varsinaisesta käytöstä 1990-luvulla jonka jälkeen paikka on rapistunut pahoin, tai kaiketi jo ennen tuota.
Linnoitukselta ajoimme Cartagenan kaupunkiin, joka on myös kaunis, historiaa tihkuva kaupunki.


Menkää ihmeessä katsastamaan paikka, kun kuljette Cartagenan/Murcian suunnalla!!

Aurinko paistaa ja allas kutsuu. Adios!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Torreviejassa

Eilen aamulla herättiin Tampereella ystävien kodista ja illalla mentiin nukkumaan pitkästä aikaa Torreviejassa. Rayanairin lento oli (kuinkas muuten) ajoissa, jopa viisi minuuttia etuajassa vaikka 10 milsaa myöhässä Tampereelta lähtikin. Lento sujui ongelmitta, tosin lasku oli hieman pomppuinen ja Eetun nuha teki hänelle aikamoisen kivun korviin laskussa, mutta pienen voivottelun jälkeen kipu jo unohtui.

Elsamarilta oli kuljetus meitä vastassa ja talo johon meidät kuskattiin täällä Torreviejassa on ihana!! Sää täällä on melkoisen viileää, mutta tänään aurinkoisella terassillamme istuessa onnistuin jo hiukan kärventämään käsivarteni, joten espanjan "viileä", ei nyt tarkoita ihan samaa kuin vastaava sana suomessa...;D

Tämä päivä on kulunut asettuessa taloksi ja mikäs tänne on asettua. Pikku talossa on todella minimaalinen piha ja huoneet ovat itseasiassa jo hieman ajan patinoimat ja pikkuisen kulahtaneetkin, mutta talo on noista seikoista huolimatta aivan superihana, kodikas ja täynnä yksityiskohtia jotka tekevät tästä sellaisern, että en nyt ole ihan varma haluanko täältä enää ikinä pois:D







Lisäksi meitä odotti täällä yllätys: Musta kissa nimeltään Pekka. kissa on neiti, mutta ei nimi naista pahenna...Lapset ovat kissasta aivan into piukalla. Neito on täysin ulkokissa, mutta pari kertaa päivässä hän suvaitsee ilmestyä terassille ruokaa hakemaan ja kuulumisia kertomaan:D

Pakolliset kauppakuviot tuli tänään hoidettua ja tyrskyrannalla kävimme katsomassa aaltoja ja tuttuja rantakallioita. kaunista oli, niin kuin aina ennenkin.



Matkaväsy vaivaa hieman vieläkin, joten Espanja vaikenee...:D Mummoa ja Jyriä odotellessä. Adios:D

torstai 16. toukokuuta 2013

Keittiöremppaa

Turun kodissa riehutaan! Revimme kuumeisella kiireellä tapetteja keittiön seinästä ja hajottelemme kaappeja. Lauantaina tulee voimamies apuun kaappeja purkamaan jonka jälkeen ukot aloittavat kuljettamaan noita kaatikselle. Enää vajaa puolitoista viikkoa ja "muutamme" majapaikkaa Espanjaan kuudeksi kesäiseksi viikoksi:D ...Säätiedotukset tosin näyttävät, että suomikin on ihan hyvä paikka oleilla... Espanjassa on ollut viileä, sateinen kevät.
Espanjan viikkojen aikana Turkuun valmistuu kokonaan uusi keittiö. Vanha keittiömme on peräisin vuodelta 1969 ja kuten keittiömyyjä totesi. "sitä voi olla jo ihan aiheellista päivittää..." :D Torrevieja ajankohta osui aivan nappiin siinäkin suhteessa, että taloyhtiössämme alkaa hissiremontti tuona aikana jona olemme poissa ja remontti valmistuu ennen kotiin paluutamme, (josta en ole ollenkaan pahoillani...) Kuudenteen kerrokseen ei ole ollenkaan mukava käpytellä varsinkaan ostoskassien kanssa...:D

Vietimme halavapaan maalla ja kunnostelimme paikkoja kesän varalle. Sunnuntaina pois lähtiessä oli ihan " hiukkasen" haikea fiilis, kun mietti, että se on sitten seuraavaksi heinäkuun puoliväli, ennen kuin jälleen kotiudumme torpalle. No toisaalta Torreviejasta on tullut tärkeä paikka jonne alkaa olla jo melkoinen ikävä:D

Olen yrittänyt kuumeisesti kohennella rapistunutta kuntoani lenkkeilemällä, mutta kantapään pirhana (plantaarifaskiitti)kiusaa. vasen kantapää on välillä niin kipeä, että konttaaminen on helpompaa, kuin kävely..

Helavapaalla tuli käppäiltyä metsässä muksujen kanssa, käki oli saapunut kukkumaan torpan ympäristöön. Tosin lintu oli niin rakastunut ääneensä, että ei osannut kerran alkuun päästyään lopettaa ollenkaan...Mikäli olisimme laskeneet käen kukuntaa olisimme varmaankin viimeistään tuhannen kohdalla kyllästyneet....

Lepakoihin miltei törmäsimme yöllisellä saunomisreissulla, kun istuskelimme saunan edustalla hörppimässä saunaolutta:D Helavapaat olivat säiden puolesta varsin onnistunut juttu. Ilma oli mitä parhain, eikä edes tuuli liiemmälti vaivannut.



Viikonloppuna pitäisi kaivaa vanha pakkauslista jostakin ja aloittaa pikkuhiljaa funtsimaan mitä otamme mukaan reissuun. Mallalle kävin ostamassa uuden uimapuvun viimevuotisen kloorista"kuoleentuneen" tilalle. Aika kuluu, kuin siivillä ja tätä blogiakaan ei ehdi kirjoitella kuin yön pimeimpinä tunteina:D No jospa Torreviejassa sitten olisi enemmän aikaa:D Eetulle olemme "päättäneet" hankkia kunnon lukutaidon reissun aikana ja uimataito molemmille natiaisille olisi myös kova juttu, mutta saas kattoa ny...;D

Mukavaa viikonloppua kaikille, palaillaan!! T: Tari




sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevät toi...Vaikka mitä!

Vietimme pitkää viikonloppua torpalla ja totesimme, että kevät on melkoisen nopeasti edistyvää aikaa, vaikka ei aina ihan siltä tuntuisikaan. Vielä edellisviikon vaihteessa torpalla oli lunta pihapiirissä melkoisesti ja kevään edistymistä ei juurikaan huomannut, mutta toisin oli nyt.



Krookukset olivat aloittaneet kukinnan, raparperit kasvunsa, samoin kuin ruohosipuli. Kyllällä talvehtiva fasaani pariskunta oli siirtynyt taas meille "metsänsiimekseen" pesintäpuuhiin ja tänä aamuna pompottelivat mustarastaat pihalla. Sammakkokin oli havahtunut auringonpaisteeseen ja loikki joltisenkin eksyneen olisena pitkin pihatietä:D



Viikonvaihde oli ihanan aurinkoinen, pihatöitä oli kiva puuhastella auringon lämmittäessä ja lintujen konsertoidessa ympärillä. Autiotalo, torpan vieressä on saanut uuden asukkaan ja on mukava nähdä miten talovanhus ja miljöö siinä ympärillä herää ikäänkuin uudelleen henkiin. Nyt jo mieleen palautui muistoja lapsuudesta, kun pikkutyttönä( mammalta salaa) köpöttelin naapuriin Selma tätiä tervehtimään. Kävimme pikaisesti tervehtimässä uutta naapuria ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä!!! Pahin pelkomme oli, että tuo talo päätyy jollekin "öykkärille", joka bilettää ja huudattaa musaa, mutta onneksi näin ei todellakaan käynyt!!:D


Pihakalusteet tuli kaivettua jo suulin kätköistä pihalle ja (kammottavan) saunan edustalle aloittelin pientä pihan kunnostusprojektia, josta lisää mikäli motivaatiota riittää...:D

Sunnuntai-iltana havahduimme torpan pihalta kuuluvaan meteliin. Möykkä kuullosti siltä, kuin joku olisi juossut pitkin pihaa torppaa ympäri, mutta hätkähdimme ääntä niin, että emme osanneet edes mennä katsahtamaan tilannetta saman tien. saattoivat olla peuroja, joihin olen aiemminkin törmännyt pihapiirissä , tai toinen huonompi vaihtoehto on, että torpan alustaan on luikahtanut jokin isompi eläin, eikä osaa enää mennä itse tuolta ulos...Tuo vaihtoehto tietäisi sitemmin hajuhaittoja ja kun niitä emme välttämättä halua niin alustaan ryömimistä,,,YÄK!!! joten ei ole ihan mukava juttu!!! Aamulla sama ääni toistui, mutta vaimeampana. Mitään ei näkynyt, mutta taisismme tähystää väärään suuntaan.


Täytynee tarkkailla tilannetta. Voi kun nyt saisimme nauttia tästä auringosta hieman pidempäänkin. sateita on taas luvattu, mutta ei hotsittaisi...Minä olen kevätihminen ja kesä...:D

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Eetun kuulumisia


Olen hieman laiskasti päivitellyt näitä Eetun kuulumisia, mutta nyt viimein saan jo jotain aikaiseksi:D
Eetulla oli "kuntsari" joulukuun lopussa ja silloin diagnosiksi tuli: Erittäin vaikea dyspraktinen puheen tuottamisen häiriö (sekä verbaalista, että oraalimotoorista dyspraksiaa), sekä keskivaikea motoriikan kehityshäiriö.

Jos jollekulle dyspraksia ei ole tuttu niin tohtori.fi haulla löytyy aika yksinkertaisesti kerrottuna kyseinen "asia":
"HAKU
Hakutulokset sanalla 'dyspraksia'

Termit:
dyspraksia, dyspraxia
Motoristen toimintojen kehityksellinen koordinaatiohäiriö eli aivoperäinen vaikeus suorittaa tiettyjä liikkeitä tai liikesarjoja. Häiriöt ilmenevät poikkeuksellisena kömpelyytenä, johon ei liity älyllistä jälkeenjääneisyyttä. "

Tuo samainen "kömpelyys" näkyy siis MYÖS suun alueella ja tekee(ainakin meillä) työlääksi sanoa erilaisia äänneyhdistelmiä, kirjaimia, yms. Myöskään Eetun silmät eivät "pelitä" yhteen, joten edelleen tarvitsemme silmälaseja ja jatkamme "lappuhoitoa" päivittäin kaksi tuntia per päivä.

Eetu suorittaa 11-vuotista oppivelvollisuuttaan puhehäiriöisten lasten erityisluokalla ja on nyt innokas ekaluokkalainen. Matematiikka sujuu hyvin, hänen toimintatapansa koulussa on hidasta, mutta tarkkaa. Eetulla on toisaalta hyvä muisti, mutta joskus vain kaikki "katoaa"...Esim. kasvoja, nimiä, numeroita, kirjaimia on toisinaan hyvin hankala muistaa, kun taas joinakin päivinä ne tulevat "tosta vaan"!

Eetu viihtyy edelleen parhaiten yksin. Häntä on patistettu muiden leikkeihin mukaan ja muut ottaisivat hänet mielellään "kaverikseen", mutta Eetu ei halua. Hän jännittää edelleen liian "rajuja" leikkejä ja myös omaa puhettaan ja viihtyy parhaiten itsekseen.

Eetu käy toimintaterapiassa kerran viikossa ja pitää kovasti noista käynneistä. "Eetun kokonaismotorinen toiminta on spontaanisti ripeää, mutta jää laadullisesti heikoksi. Laajan tukipinnan hakeminen ja matalat asennot ovat hänelle tyypillisiä, uusien motoristen taitojen hankkiminen on työlästä."
Toistoja, toistojen jälkeen ja niin asiat "loksahtavat" paikoilleen.
Eetu on kuitenkin edistynyt huimasti. >Hän kiipeilee melko ketterästi, hyppii, oppi ajamaan pyörää viime kesänä, allasterapian ansiosta vesikammo on huimasti vähentynyt.
Toimintaterapian testeissä Eetu selviytyi seuraavasti:" Hienomotoorinen nopeus ikää vastaava, Hienomotoorinen tarkkuus heikkoa. visuaalisen motoriikan testi sujui hyvin. Karkeamotorisella puolella sarjoittaminen edelleen haastavaa ja kehon asentojen matkiminen vaatii paljon toistoa."

Puheterapia:" Eetu on hienosti yhteistyökykyinen, positiivinen poika joka käyttää monipuolista kieltä ja hänellä on paljon yleistietämystä. Sanavarasto testaten reilusti yli ikätason. Lauserakenteiden ymmärtäminen reilusti yli ikätason. Lukivalmiudet vielä aluillaan. Auditiivinen sarjamuisti on kapea, Dynaamisten tavusarjojen toistaminen hyvin haastavaaohjailuvaikeuksista johtuen. R korvautuu L:llä ja T korv. K.lla. jne, nenäportin sulku puutteellinen, puhe on välillä honottavaa." Eetun on lisäksi edelleen vaikea hallita äänen voimakkuuttaan ja "kimittäminen" kuuluu toisinaan vahvasti puheessa.

Edellä siis poimintoja kuntoutussuunnitelmasta lisänä omia huomioitamme.

Eetulla on nyt alkanut lukeminen sujumaan (edes hieman), tarkoittaa, että toisina päivinä pystyy lukemaan muutamia sanoja hyvin hitaasti ja kangerrellen, mutta kuitenkin pystyy! matematiikka on vahvaa, samoin yleistiedot (imee oppia kuin pesusieni), liikuntataidot ovat valtavasti kohentuneet. Silmät pelittävät huomattavasti paremmin nyt yhteen, kuin esim. viime vuonna. Silmien välinen "ero" oli reippaasti pienentynyt, joten lappuhoito auttaa.

Eetu pelailee mielellään nettipelejä ja on niissä varsin taitava. Hän rakentelee korttitaloja ja kokoaa tecnic legoja ja ymmärtää kuvallisia ohjeita sujuvasti.
Muistipuolella on selkeästi "häikkää". Eetulta tosiaan Unohtuu helposti ihmisten kasvot, nimet samoin kuin kirjaimet yms. Esim. D-kirjain on nyt "lukuvuorossa" luemme 10 sanan sarjaa, jokaisessa sanassa on ainakin yksi D-kirjain ja joka ikisen d-kirjaimen kohdalla Eetu pysähtyy ja sanoo:" no, nyt en enää muista mikä tuon kirjaimen nimi oli". Eetu edellinen puheterapeutti jäi keväällä pois työstään sairauden vuoksi ja nyt alkutalvesta näimme hänet pitkän tauon jälkeen ja ensi alkuun Eetu ei todellakaan muistanut ketä hän oli, mutta aika pian kuitenkin pysyi palauttamaan hänet mieleensä. edelleenkään hän ei muista kaikkien luokallaan olevien lasten nimiä (yhdeksän oppilasta), vaikka on työskennellyt heidän kanssaan nyt miltei kaksi vuotta.
Toisaalta taas hänen muistinsa on erittäin hyvä, hän muistaa pikkutarkasti sioita ja yksityiskohtia vuosien takaa.
Joinakin päivinä kaikki asiat sujuvat kuin tanssi, mutta toisina päivinä ei oikein mikään suju. Eetu pukee hyvin vaatteet päällensä, mutta "huonoina" päivinä heikolla valvonnalla saattaa koulusta tulla poika jolla on kolme t-paitaa aluspaitoinaan päällekkäin, eli edelleen pitää toimintoja tarkkailla ja ohjailla, kulkea mukana ja opastaa: -ota ny se reppu, jos meinaat kouluun mennä...Ym, ym...

Tässä nyt pieni otanta ukkelistaja taitaa olla aika mustavalkoinen. eteenpäin ollaan menty näistä seikoista huolimatta paljon ja kuten kaikki Dyspraktikkojen vanhemmat tietävät kuntoutus on hiiiiiiiiiiddddddddddddddaaasssstttttttttttaaaaaaaaaa:D


Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...