Mistä alkais:D No vaikkapa tuosta katista. Rääpäle, josta jo aiemminkin kerroin on ottanut tavakseen vierailla meillä päivittäin. Alakerran isäntä ja muutamat muut pysyvästi täällä asuvat ruokkivat aina muistaessaan tuota ja salakavalasti meidänkin parvekkeelle on ilmestynyt ruokakuppi... Ok, itse ollaan se sinne viety. Nälkäkuoleman partaalla olevalle kattipahalleppas ei ihan kaikki kelpaakkaan. Ensin erehdyimme tarjoamaan hänelle turskaa ja lohta sisältävää sapuskaa ja jos olisi osannut, neiti hienohelma olisi haistatellut meille. Pitkin nenänvartaan hän katseli sapuskaa, vilkaisi meihin loukkaantuneena, miekaisi haastavasti, käänsi selkänsä ja häipyi.Seuraavana päivänä tarjoimme astetta kalliimpaa, lihapitoista sapuskaa ja jo kelpaa. Kalaa erehdyin vielä kerran kokeilemaan ja vastaanotto oli sama kuin ensimmäisellä kerralla.
Eilen kävimme Orihuela Costan puolella Xenia boulevard ostoskeskuksessa. Ihan viihtyisä paikka, ja tuolla yli 150 liikettä sisältävässä keskuksessa kierrellessä saa reippaasti päivän kulumaan.
Alueella oli kalliita merkkivaateliikkeitä ja vähemmän kalliita halppisketjuja, joista jäljempänä mainituista löytyi muksuille kotiinviemisiä...
Kotiinpäin ajellessa poikkesimme vielä lihakaupassa nimeltä Carnicos Rios http://www.carnicasrios.com/es/index.php. Tälle illalle löytyy grillattavaa jos jonkinmoista, eikä suuremmin kyllä "hajua" mitä, mutta noista lisää huomenna, kun on grilli viritelty ja maisteltu;D
Tänään olikin sitten markkinapäivä täällä Torreviejassa. Markkinoiden kerrotaan olevan euroopan suurimmat paikallismarkkinat, mutta tiedä sitten. Halpoja vaatteita, kenkiä, laukkuja ja kaiken maailman krääsää sieltä saa, mutta laadullisesti eivät aina ole moitteettomia.... Tosin vaatteiden kohdalla meillä on käynyt ilmeisesti tuuri, kun kyllä ne sen kestävät, kuin henkan ja maukan ja lindexin ym. rytkyt...Nimimerkillä kokemusta on taatusti!!!
Tänään mukaan tarttui muksuille uudet peliasut ja roppakaupalla vihanneksia illan grillipartyyn.
Taksilla ajelu on täällä edullista. Menimme tänään markkinoille (meiltä n. 7 kilsaa) taksilla, hinta huimat 6,80E, linja-autolla olisimme maksaneet hiukan yli 5 egeä, joten eipä juurikaan kannattavaa.
Jos nyt bussia haluaa käyttää niin täältä löytyy aikatauluja ja kannattaa varautua, että ne eivät aina ihan pidä paikkaansa...http://turismodetorrevieja.com/add/archivos/bus_VERANO2014.pdf
Meillä on isännän kanssa tullut tavaksi istuskella iltoja tuolla yläkerran kattoterassilla. Eilen illalla myöskin. Pelailimme Unoa ja siinä sivussa nautimme pullollisen viiniä... Tänään on pää hiukan muistutellut, että olis se lasillinenkin riittänyt...;D
Eilen kävimme Orihuela Costan puolella Xenia boulevard ostoskeskuksessa. Ihan viihtyisä paikka, ja tuolla yli 150 liikettä sisältävässä keskuksessa kierrellessä saa reippaasti päivän kulumaan.
Alueella oli kalliita merkkivaateliikkeitä ja vähemmän kalliita halppisketjuja, joista jäljempänä mainituista löytyi muksuille kotiinviemisiä...
Mallalle bongailin t-paitoja hintaan 2 egeä kpl...
Tänään olikin sitten markkinapäivä täällä Torreviejassa. Markkinoiden kerrotaan olevan euroopan suurimmat paikallismarkkinat, mutta tiedä sitten. Halpoja vaatteita, kenkiä, laukkuja ja kaiken maailman krääsää sieltä saa, mutta laadullisesti eivät aina ole moitteettomia.... Tosin vaatteiden kohdalla meillä on käynyt ilmeisesti tuuri, kun kyllä ne sen kestävät, kuin henkan ja maukan ja lindexin ym. rytkyt...Nimimerkillä kokemusta on taatusti!!!
Tänään mukaan tarttui muksuille uudet peliasut ja roppakaupalla vihanneksia illan grillipartyyn.
Taksilla ajelu on täällä edullista. Menimme tänään markkinoille (meiltä n. 7 kilsaa) taksilla, hinta huimat 6,80E, linja-autolla olisimme maksaneet hiukan yli 5 egeä, joten eipä juurikaan kannattavaa.
Jos nyt bussia haluaa käyttää niin täältä löytyy aikatauluja ja kannattaa varautua, että ne eivät aina ihan pidä paikkaansa...http://turismodetorrevieja.com/add/archivos/bus_VERANO2014.pdf
Meillä on isännän kanssa tullut tavaksi istuskella iltoja tuolla yläkerran kattoterassilla. Eilen illalla myöskin. Pelailimme Unoa ja siinä sivussa nautimme pullollisen viiniä... Tänään on pää hiukan muistutellut, että olis se lasillinenkin riittänyt...;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti