perjantai 2. tammikuuta 2015

Hys...

Hiljaa... On vuoden 2015 toinen päivä. Päivä on ollut "hiljaiseloa", tosin luonto ei kyllä ole hiljaa. Tulee ihan tolkuttomasti, ei ihan myrskyä, mutta kertaalleen on jo ollut sähkökatkokin, joten likellä mennään. Myrsky täällä metsässä on aikas jänskä juttu. Puut pitävät omaa ääntänsä ja peltikatto ja ikkunat kolinaansa.  Ulos ei kauheasti viitsi mennä, kun jokapuolella on isoja puita, mutta sisällä lämpimässä on oikeastaan melko  hohdokasta.
  Olemme varautuneet myrskyyn kasalla kynttilöitä , öljylyhtyjä ja lamppuöljyä. Radiossa on uudet  patterit ja puhelinten akut ovat täyteen ladattuja ja pöydälle on jo valmiiksi lastattu muutama lautapeli ja korttipakka ajankuluksi:D
  Uuden vuoden aattona meillä oli ystäviä kylässä . perinteinen fondue pata pörisi pitkälle iltaan, saunottiin ja paukuteltiin raketit ja valettiin tinat ja katseltiin niiden varjokuvista visioita tulevalle vuodelle. Eräs ystävä toi tullessaan  kassillisen yrttejä ja tuvassa tuoksuukin nyt  huumaavalle!  Tänään olen siivoillut joulun ja uuden vuoden pois. On puhdasta ja jollei myrskyäisi,hiljaista.   Toissapäiväiseltä Rauman reissulta mukaan tarttui kilon "irtsari pussi", sekin on jvain odottelee syöjäänsä,,,  joten puhaltele sinä siellä vaan, me ollaan täällä hyvässä turvassa,,,metsän sylissä ...;D

   Uuden vuoden pekoniröstit

8 perunaa ( keitä kuorineen viittä vajaa kypsiksi, ei kuitenkaan ihan...)
 1 paketti pekonia pieneksi silputtua ja paistettua
4 munaa
pari desiä emmental juustoa raasteena
1-2 chiliä pienen pieneksi silputtua
suolaa ja mustaa pippuria maun mukaan

 Kuori perunat ja survo karkeaksi soseeksi,  lisää joukkoon  loput  ainekset. Paista lettupannulla ( sellaisella , jolla paistellaan pikkulettuja) rösteiksi.Paista rösteihin kunnon pinta. Nam!










 



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...