Pientä pakkasta ja auringon paistetta ja uutta lunta, siitä oli tämän päivän keitokset sekoitettu ja mahtava soppa noista tulikin.
Olimme ulkosalla, koko porukka ja nautimme auringonpaisteesta. Minä kuljin kamera kourassa lapsuuteni maisemissa hiljaa ja kuunnellen, muistellen ja maistellen menneitä. Palasin lapsuuteeni ja kuulin korvissani mamman äänen: -Sinne uitto-ojalle ei sitten ole mitään asiaa... Oikeammin tuo ääni palautui mieleeni siinä hetkessä, kun karjuin omilleni: - Pihalta saa poistua, mutta tonne uitto-ojalle ei ole sitten mitään asiaa... Niinhän se menee, aika kuluu, mutta tietyt asiat pysyvät entisellään:D
( En muuten tiedä miksi perheeni on aina kutsunut ojaa "uitto-oja" nimellä, viralliselta nimeltään se nyt ei kuitenkaan ole tuo. )
Vesi on ojassa melkoisen ylhällä ja kulkee kohisten eteenpäin. Varsinkin Eetu on viehtynyt puroihin ja ojiin ja keikkuu mielellään noiden reunalla kiviä ja keppejä heittelemässä, joten ei aivan turha kielto... Tuolta ojasta ei ihan helpolla ylös kipuaisi, jos sinne pulahtaisi!
Tiedän, on vasta tammikuun 4., mutta tänään oli ilmassa aavistus kevättä. Aurinkoko sen teki, vaiko "tulviva" oja, tiedä häntä, mutta kesä tulee kohinalla!!! :D
Jari on aloittanut tekemään meille uutta ovea saunaan. Saunarakennus on jotakin niin kamalaa, että ei sitä pelkällä ovella pelasteta, mutta hyvä alku on jo tuokin!
Neitsytmäisesti rakastan kaikkea kaunista. Uutta "sen" ei pidä olla, mutta "siinä" pitää olla se jokin, oli se sitten vaikka vanha lankku. Tuossa saunassa ei ole mitään kaunista! Milloinkaan en kuvaa sitä ja jos se jossakin kuvassa vilahtaa, saan puistatuksia! YÄK!!! Harmi vain, että saunan löylyt ovat mahtavat ja itse löylyhuone muutenkin aivan asiallinen:D
...Kaksi päivää enää maalla ja arki alkaa. Lopusta pitää ottaa kaikki irti. Sauna lämpiää ja iltapalalla syödään "jämistä" tehtyjä tortilloja. Vielä on aikaa nauttia:D
Savunmakuiset tortillat
Jauhelihaa 600g
mausteita oman maun mukaan ( mustaapippuria, paprikamaustetta, suolaa nyt ainakin..)
aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustoa 1 rasia
Pieneksi silputtua, ylikypsää tomaattia
raastettua savujuustoa
jalapenoa
oliiviyrttiä,,,paljon,,,
paista jauheliha, lisää joukkoon tuorejuusto ja mausteet
Täytä tortillalevysi jauhelihalla, lisää tomaatti ja jalapeno ja riivi niiden päälle oliiviyrttiä. Lisää vielä tortillan sisään raastettua savujuustoa. Nakkaa uuniin, kuorruta juustolla.
Kyytipojaksi sopii kylmä olut
Yksinkertaista ja hyvää! Oliiviyrtti ja tomaatti ovat loistava makupari ja savujuusto on "se" piste I:n päälle!!

♥onpa kauniita maisemia! Hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoista