Riihipöllön reviirillä touhuaa perhe, jolla kaupunkikoti kerrostalossa ja " kakkoskoti" maalla "Torpassa", jossa ylellisyyksinä mm.ulkohuussi, kaivovesi (jota ei voi juoda,kai?), ja heikko sähkö. Lisäksi matkaillaan, tehdään diy juttuja ja remonttia, joka tuskin koskaan tulee ihan valmiiksi...
perjantai 21. joulukuuta 2012
Joulunviettoon ...
Lähdemme tästä joulunviettoon maalle ja palaamme vasta loppiaisena, joten joulukalenterin loput kuvat tulevat kaikki yhdessä ja samassa kuvassa:D
Mukavaa, leppoisaa joulunaikaa jokaiselle tänne eksyneelle . Viettäkää ihanaa joulua juuri niin, kuin itselle tuntuu mukavimmalta. Minä aion syödä ja nauttia kynttilöistä ja lasten riemusta! Jouluna ei kaloreita lasketa:D
Se olis sitten kaunis kiitos ja moi!!!!
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 20
Polsaita äidin oomme kaikki...
olemme valmistaneet suolataikinaa ja siitä porsaita ja muita (vielä maalaamattomia) öökkimöökkejä:D Värjäsimme possut punaisella vesivärillä ja lakkasimme pinnan paistamisen jälkeen erikeepperivedellä ja nyt meillä on karsinallinen pikku röhisijöitä:D
Eilen oli Eetun koululla joulujuhla ja mukava olikin. Nessupaketti kädessä, ylpeänä äitinä katselin ja vetistelin omaa prinssiäni, kun tämä veteli lavalla Nisse polkkaa tytön kanssa... Täytyypä sanoa, että tanssijaa ei pojasta kehkeydy, näytti juurikin samalta kuin Ratia ohjelmassa "Tanssii tähtien kanssa"... ;D Liikkistä oli silti, tai ehkä juuri siksi:D
tiistai 18. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 19
Löysin kuvassa näkyvät vanhat, kauniit kehykset maalta puuliterin seinästä roikkumassa. Sinne ne olivat hautautuneet liiterin perukoille vuosiksi ja olivatkin melkoisen pölyiset ja ääkkäiset, mutta pienen putsaamisen jälkeen ihan passelit entiseen tarkoitukseensa:D
Eteisremppaa tehdessä uskaltauduin (viimein) tyhjentämään yhden siellä olevan, kapean komeron oikein perusteellisesti ja sieltä löysin mm. vanhoja paperisia joululiinoja, jotka olivat melkoisen huonossa kunnossa, mutta en raaskinut heittää niitä poiskaan, kun olivat nostalgisen tuttuja lapsuudesta:D
Tänään hokasin, että paperiliina on sieltä täältä sen verran ehjä, että siitä saisi varmaankin kehyksiin joulutaulun ja näin tein:D Kiva tuli, tuttu ja turvallinen, paluu lapsuuteen...;D
maanantai 17. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 18
Tänään olen sotkenut sormeni painomusteeseen ja kotini paperisilppuun... Tänään oli 1. lahjojen paketointipäivä:D Lapset saavat lahjansa kaupan (tylsään) "valmispaperiin" käärittyinä, mutta aikuisille väsään paketit sanomalehdistä. Tämä paketti tulee naiselle jonka lempivärit ovat musta ja valkoinen... Kuvaa oli "pikkupakko" leikata, jotta nimikorttia ei näkyisi...;D Jipii, enää kuusi yötä:D
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 17
Joulukuun 17.
Tulitikkupurkki, joka on jo aiemmin esiintynyt jossakin postauksessa, mutta päätti nyt suorittaa toisinto näytöksen...
Tämän purkin pohjassa on raapaisupintoja tulitikkuaskeista kolme kappaletta. Seuraavan purkin teen saunaan. Saunassa ei ole (kiukaan lisäksi) lämmitystä ja näinollen ovat tulitikut normi rasiassa aina kosteita. Kosteusongelman eliminoideksani (hitsi, kirjoitetaanko tuo noin...) lisään tulitikkujen joukkoon vielä varuiksi silicageeli pussin ja raapaisupinnat aion liimata purkin kannen sisäosaan, ja a vot, kyllä pelittää (kai...)
Joulukalenteri: Luukku 16
Tämä päivä on ollut niin täynnä tohinaa, että kalenterin kuvakin ilmestyy vasta klo 16.19 Parempi myöhään kunnei milloinkaan...
Tiitiäisillä oli tänään piparitalkoot ja kuten kalenterin kuvasta huomaat, varsin onnistuneita tuotoksia syntyi:D Lasten leivonta on totista puuhaa. Yhdestä kaulimesta "kuuluu" välillä hiukan matsata ja suuri osa taikinasta päätyy pieniin suihin, mutta voi sitä aitoa tekemisen riemua... Kumpa aikuinenkin osaisi iloita niin puhtaasti ja aidosti pikkuriikkisistä asioista , kuin lapsi. Hmm. sitä taitoa pitänee harjoitella. Naivius ja lapsenmielisyys kunniaan, turha kireys ja suorittaminen romukoppaan!!!! ;D
Nyy me lähetään tädille kaffettelemaan;D
perjantai 14. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 15
Tälle päivälle löytyi ovikoriste, joka on pääasiassa Mallan käsialaa. Näimme miltei vastaavan roikkumassa Eetun koululuokan ovipielessä ja pitihän tällainen saada itsellekin:D Jari sahasi paksuhkosta oksasta "tontun päitä" ja Malla piirsi noille kasvot ja kieli keskellä suuta liimasi punaisesta huovasta tonttuhatut oikeille paikoilleen. Yhdessä etsimme pihalta sopivan oksan johon liimasimme päät ja iskä solmi narun ovikoristeeseen ja valmista tuli;D
Tänään (OK, kello on yli puolenyön, eilen...) meillä oli koko perheen projektina Eetulle uimaopetusta lähihallissamme. Eetun (ihana, loistava, älyttömän pätevä ja kaikki muut mahdolliset ylisanat)fysioterapeutti oli mukanamme antamassa vinkkejä uimaopetukseen ja täytyypä sanoa, että ei olisi itselle tullut mieleenkään kaikki nuo käytännössä varsin simppelit ideat, joista taatusti on tulevaisuudessa apua, kun tarpeeksi monta kertaa niitä sovellamme käytännössä. Tuo uimaan oppiminen olisi meille iso juttu ja tiedän, että Eetu olisi taidosta valtavan ylpeä!!
Blogissa oli mukava yllätys. Meillä on uusi lukija, voi jee, mukavaa!!;D
Kello on hiukkasta yli puolenyön kun kirjoittelen tätä. Pitänee malttaa mennä nukkumaan. Aamulla olen luvannut mennä tekemään äidille joulusiivon ja siinä vierähtääkin sitten koko päivä, mutta mikäpä siellä on ollessa äiskän herkkupatojen äärellä:D
torstai 13. joulukuuta 2012
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 13
Vaikkei sitä itse aina ihan kybällä nautikkaan talvesta, niin on se muksuille aika kuningas aikaa!! Talvinen ulkoilu ei oikeastaan vaadi kuin oikeanlaisen vaatetuksen ja roppakaupalla asennetta... Sanoo nainen joka rakastaa vain ja ainoastaan kesää;D
Tänään nautimme pulkkamäestä Katja-siskon maisemissa, tosin pimeä tulee niin aikaisin, että maisemien katselu jäi lähimetreihin, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisasi;D ...Auts, ja häntäluuhun sattuu...;D
tiistai 11. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 12
Muutamia viikkoja sitten tein lasten kanssa yhdessä puisia joulutonttuja. Materiaalit olivat tuolloin "hiukan" vähissä, tarjolla ei ollut muuta kuin liimaa, puupalikoita ja tyynyn täytteenä käytettävää vanua. Siihen nähden hyviä tuli ja pääasia on, että lapset nauttivat aina askartelusta;D
Eilen kävin hankkimassa miltei viimeiset joululahjat ( vanhimmalta neidiltä uupuu vielä). Kauppa oli mukavan hiljainen, lieko runsaalla lumentulolla ollut osuutta siihen, että ihmiset halusivat pysytellä kodeissaan. Itselleni tuo sopi hyvin, saipahan katsella ja ihmetellä kaikkea ihan rauhassa.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 11
Lämmönlähde
Miltei aina talviaikaan kun ajelemme Turusta torpalle pistämme pystyyn veikkauksen " Kuka arvaa lähimmäksi kuinka paljon sisätiloissa on lämpöasteita". Viime keskiviikkona olimme perillä klo 19 ja sisälämpömittari näytti pakkasta -7.3 astetta (Eetu voitti tuonkertaisen vedon 7.2 asteellaan) . Siinä sitten hissuksiin alettiin puulieden ja kamiinan voimin lämmittämään torppaa ja klo 23 tietämillä oli makuuhuone lämpö sellainen, että saatoimme laittaa lapset nukkumaan... Kamiina lämmittää suht nopeasti, mutta ilman puuliettä olisimme hukassa...! Tämä kalenterin luukku olkoot ylistys puusta saatavalle lämmölle, joka on tunnelmallista ja ihan vaan parasta mahollista lämpöä:D
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 10
Joulunajan vietämme jo useamman vuoden perinteitä mukaellen torpalla. Torppa on niin pieni, että joulukuusta emme hyvällä tahdollakaan saa mahdutetuksi sisälle, mutta pihalla on tilaa, joten pitäähän lasten saada kuusi koristella:D
Haimme kuusen jo nyt ja jälkikasvu sai koristella tuon juuri sellaiseksi, kuin itse halusi. Kuusi on torpan ovipielessä paloportaiden kupeessa. Lapset kiipesivät portaille ja ripustivat sieltä käsin pallot ja nauhat kuusen ylimmille oksille yhdeksi nipuksi ja hienolta näytti... Lupauksistani huolimatta saattaa muutama pallo ja nauha muuttaa ennen aatoa "hitusen" paikkaansa, mutta sen ovatkin sitten tehneet tontut, en minä...;D
Osataan me aikuisetkin pelata tätä peliä...;D
Joulukalenteri: Luukku 9
Mallalla on tai oli pieniksi käyneet tonttulapaset, jotka olivat jo varsin kulahtaneessa kunnossa. Lapaset lähtivät roskiin, mutta hyvin säilyneet tontut ratkoin lapasista ja aikani noita kädessä pyöriteltyäni hokasin niille uusiokäyttöä verhonpidikkeinä...;D
Joulukalenteri: Luukku 8
Olen vuosi, pari sitten ostanut Tiimarista pyykkipoika- kalenterinauhan, johon tein vanhasta pellavajakustani pussukoita, joihin tontut tuovat jokikinen aamu joulukuun alusta aina aattoon asti "yllätyksiä" natiaisille. 8.12 kävi näin. Ylösnoustuamme mukulat painelivat tuli hännän alla tarkistamaan joulukalenterinsa ja samalla hetkellä, me huonomuistiset vanhemmat katsahdimme pelästyneinä toisiimme... Kuluu tovi ja kuuluu rääkäisy: -Tääl ei oo mitään!!! Tonttu ei oo käyny!!!Pyääh....Kahdesta suusta armoton parku yhtäaikaa.... Minä keittelen pää punaisena kafetta keskittyen kahvinkeittimeen ja sopertelen samalla: - Kyl se viäl ehtii, jos se ei vaan oo päässy tänne viäl...
Kiukuttelu yltyy , sen lomassa livahdan tikkaripussille, nappaan kaksi tikkaria ja salamannopeasti käyn livauttamassa tikkarit kalenterin pussiin . Käymme aamupalalle ja isäntä höpöttelee siinä lapsille, että näiden kannattaa heti aamupalan jälkeen käydä tarkistamassa kalenterin tilanne uudelleen... Ihmettelen isännän innokkuutta, mutta funtsin tuon sitten varmasti huomanneen, kun livahdin täyttämään pussukkaa..
Kuluu vielä toinen tovi. Aamupala on syöty ja lapset säntäävät uudelleen kalenterilleen. -Mitä tää on, äitii, iskää, tääl on neljä tikkarii... Katsomme toisiimme, - Ai sääki vai...?
Joulukalenteri: Luukku 7
Päivä jona meillä kävi joulutonttu ...
7.12
Tänään meillä kävi ihan varmuudella oikea joulutonttu. Asia selvisi sillä tavalla, että lapset leikkivät kepeillä ulkona ja naarmuttivat samalla automme konepeltiä.Asian huomattuamme , me ilkeät vanhemmat kielsimme lapsiamme koskemasta autoon enää EDES pikkusormella! Asia ilmoitettiin sen verran tiukkaan sävyyn, että arvelimme komennon menneen takuu varmasti tuoksi päiväksi perille, joten yllätys olikin melkoinen, kun vajaan tunnin kuluttua tapahtumasta oli autoon ilmestynyt lastemme etunimien etukirjaimet... Meidän neljän lisäksi paikalla ei ollut tiettävästi muita, joten muuta vaihtoehtoa ei ole kuin tontut!
Joulukalenteri 2012
Tämä joulunaika on niin kiireistä, että "haluista" huolimatta ei aikaa piisaa kuulumisten seikkaperäiseen päivittämiseen, mutta kun nyt kuitenkin jotakin olis kiva kirjuutella niin aloittelen (luonnollisesti myöhässä) Riihipöllöjen joulukalenterin:D
Meidän joulukalenteri alkaa numerolla 6 (joka, kuten muistanette on siis itsenäisyyspäivä;D). Tästä eteenpäin aina aattoon asti tulee jokaiselle päivälle jotakin jouluista kuvaa:D Joulukalentereja näyttää olevan yhdessä jos toisessakin blogissa, joten kovin omaperäinen ei idea ole, mutta silti mukava;D
Ai niin, ajelimme maalle 5.12 ja Laitilassa , muutamia kilometrejä Euran tietä ajettuamme bongasimme ilveksen. En ole milloinkaan ennen "kohdannut" luonnossa ilvestä, joten arvatenkin olen ihkasen pähkinöinä bongauksesta...;D

keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Sitä sun tätä
Olen paiskinut hommia, kuin pieni eläin, joten siitä johtuu hiljaiselo täällä blogissa. Myöskin Eetun terapiakiireet ja oma espanjan opiskelu vievät aikansa, suinkaan väheksymättä Angry Birds peliä, johon viimepäivinä on kulunut kohtuuttomasti aikaa...;D :D
Eetulla on kuntoutuspalaveri tuossa joulukuulla, ja sen jälkeen mietin lopullisesti omaa eloani, eli lähinnä työhön tahi kouluun paluuta ensi syksyksi. Olen vielä hieman "pihalla" kaikesta, mutta keskustelut kuntoutuspalaverissa selkeyttävät varmasti myös omia ajatuksiani, joten niistä lisää vasta vuodenvaihteen jälkeen!
Hommien paiskiminen taas on tapahtunut (vain...:D) täällä kotona ja on ollut lähinnä raivausluontoista. Jos olet sattunut vilkaisemaan joskus niitä hamstrausjuttuja televisiosta, joissa näytetään aivan kaaosmaisia koteja, joiden omistaja ei millään ilveellä raaski heittää edes roskia pois kodistaan niin.. ...En ole aivan noin paha,(Haa, luulit jo;D) mutta paljon turhaa on vuosien varrella tullut säilöttyä minunkin;D
Haluan saada kaappini ja kotini "kuntoon" ennen töiden aloitusta. Jotenkin funtsin sen homman niin, että kotonaolo vuosista täytyy jäädä myös Eetun kehityksen lisäksi jokin kongreettinen "hyöty" ja olkoot se sitten neitsytmäisen siisti,(horoskooppimerkkini) täydellinen koti;D
Kotiäiti vuodet ovat olleet upea tilaisuus olla yhdessä omien lasten kanssa , olen täydestä sydämmestäni nauttinut tästä ajasta. Olemme toki olleet taloudellisesti "tiukemmalla", kuin jos molemmat vanhemmat olisivat olleet työelämässä, mutta siitäkin olemme selvinneet melko hyvin ja toinen puoli on se, että meillä on ollut tajuttomasti aikaa toisillemme, olemme matkustelleet ja mökkeilleet ja käyttäneet varmasti enemmän aikaa, kuin jos olisin ollut työelämässä myös yhdessä ihan vain muksujen kanssa puuhasteluun. Mikäpäs sen tärkeämpää ja arvokkaampaa tässä elämässä olisi kuin aika, josta niinkuin jokainen varsin hyvin tietää tietää kuluu tovi jokikinen sekunti. ...Kaikenlaista niin turhaa, kuin tarpeellista voi rahalla ostaa , mutta aikaa ei edes Kroisos pysty itselleen ostamaan:D
Toisaalta en halua edes ajatella mitä vuodet kotona ovat tehneet eläkkeelleni ja miten helppoa viisikymppisen akan on palata työelämään... Kotiäiti onkin ammatti, jossa ei palkkaa, tahi eläke-etuja tunneta. Vapaapäivistä tai vapaista viikonlopuista puhumattakaan...
Kaappeja siivotessa olen miettinyt, että ihminen on kaikessa "hamsteriudessaan" varsin huvittava eläin. Kellekköhän ja mitä tilaisuutta varten hamstraamme sen kaiken "roskan" jota kaapeissamme säilytämme. Olen nyt 47-vuotias ja kaapistani löytyneet vaatteet olivat osittain niitä, joita käytin parikymppisenä 30-kiloa sitten... No olisihan perikunnilla enemmän duunia, jos kukaan ei luopuisi missään vaiheessa mistään,,, siinäpähän motkottaisivat, kun kuskaisivat tavaraa kaatopaikalle:D
Joululahjoja, nyt viimeiseksi lähinnä kysymystä - Mitä muksuille?, olen pohtinut.
Mallan toivelahja (se kaikista toivotuin) viime vuodelle oli lasten jätskikone. Tuohon vihoviimeisen turhakkeesen kului useampi kymppi rahaa ja tuo härveli vie kohtuuttomasti kaapissa tilaa, mutta eipä tuolla mitään tee!! Olen kahteen otteeseen yrittänyt sillä nyt jätskiä vääntää, mutta tulosta ei synny ja jos tuloksen syntymiseen oikeasti tarvitaan noin paljon aikaa ja työtä sen eteen, että saadaan aikaiseksi pari hassua desiä jädeä on ehkä parempikin, että homma ei toimi!!
Tänä vuonna aion todellakin perehtyä lahjojen laatuun jo ennalta edellisvuotta paremmin;D
Joulu on todellakin jo niin lähellä, että eilen pidimme ekat "piparitalkoot" yhdessä lasten kanssa. Voi sitä riemua, kun syntyy piparinväännöstä, siinä lasten iloa katsellessa alkaa viimeistään itsekin "syttymään" joulunviettoon!! Upeaa myöskin, että täällä Turussa sataa viimein lunta, jospa tuo kammottava pimeys tuosta lumen myötä hieman helpottaisi.
Mukavaa keskiviikkoa, terveisin TaRi!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Remppa jatkuu...
En tiedä mitä on tapahtunut, mutta kellojen siirron jälkeen aika on alkanut kulumaan entistä nopeammin. Päivät hurahtavat iltaan niin nopeasti, että en ole ehtinyt käydä lueskelemassa edes niitä ihania blogeja joiden lukija olen..
Olen edelleen käynyt säännöllisesti espanjan tunneilla ja melkoisen tosissani olen ottanut opiskelun! Ostin perjantaina Anttilasta boxin Serraanon perhettä ja havahduin kesken sarjan katselun, kun oli "pakko" livahtaa tuvan puolelle voileipää väsäämään, että ymmärsin taustalla kuuluvasta sarjasta sanan sieltä, toisen täältä! Oih, sitä oivaltamisen iloa;D
Sain tädiltäni kankaita ja tällä viikolla ajattelin ommella jotakin noista. (jos ehdin), torstaina havahduin seikkaan, että Mallalla on aivan liian vähän pussilakanoita. Kaapissa oli pitkä pätkä kivaa kirpparilta eurolla ostettua lastenkangasta, mutta ihan pussilakanaksi ei pittuus riittänyt, Kaapissa oli vanhoja lakanoita riittävästi, joten ompelin pussilakanan toisen puolen lakanasta ja toisen tuosta lastenkankaasta ja hyvä tuli. Kangasta jäi vielä sen verran, että sain tehdyksi kaksi lastentyynyä. ...Harmi vain, että Eetu on flunssassa, ja kun Eetu on flunssassa tulee hänen nenästään usein öisin unta. Niin nytkin, ja eikös Eetulla ollut sängyssään unikaverina toinen Mallan tyynyistä . No, tyyny näyttää nyt teurastajan esiliinalta...
Meidän torppa, vaikka pieni onkin sisältää myös yläkerran, joka tosin on vain käyttöullakko ja tosiasiassa sitä ei muut käytä kuin hiiret ja joskus oravat ja kesällä jostakin mystisestä syystä myös linnut... Kärpäsiä on myös ,,,riittävästi...
Olemme olleet kahden vaiheilla teemmekö yläkerralle edes mitään, koska periaatteessa alakerta riittää aivan hyvin meille ja kesällä "pikkumökki" on osoittautunut sopivaksi vieraiden "piilotus" paikaksi. Minä olen miltei poikkeuksetta meillä se joka sanoo, että nyt tehään remonttia, mutta yläkertaan en ole toistaiseksi saanut "inspiraatiota". Lauantaina nyt kuitenkin isäntä ilmoitti voimamiehen kanssa piipahtavansa vintillä, hetken päästä ukko tuli silmät palaen alas ja hihkaisi:-Me raivataan vintiltä se vanha kesähuone tyhjäksi, mis on jätesäkkejä...?
Huone oli pullollaan kirjoja, Jari kävi nuo läpi ja hyväkuntoisimmat, luettavat saivat jäädä, mutta muut lensivät ikkunasta pihalle ja suoraan kirjarovioon...
Launataina meillä poltettiin kirjoja ja revittiin pinkopahvia katosta pinkopahvia pitkälle pimenevään yöhön ...
Sen verran nyt kuitenkin sovittiin, että remontilla ei ole aikataulua, vaan sitä tehdään ihan rauhassa kukkaron ja inspiraation mukaan. Katto oli jo mahtava, positiivinen yllätys. Meillä on hyväkuntoinen peltikatto, mutta aiemmin ollessaan vielä, ei niin hyväkuntoinen oli vanha katto vuotanut ja vanhassa kesähuoneessa katon päällysteenä ollut pinkopahvi roikkui "pussilla" ja oli täynnä vesijälkiä. Äijät repivät pinkopahvin pois ja alta paljastui siistikuntoinen, ehyt lautakatto, joka ei tarvitse kuin maalia pintaansa ja kelpaa sellaisenaan( no , ehkä nyt juuriharjaa ja soodaa myös...). Lattia taas oli kaikkea muuta kuin hyvä. Mammalta oli vuosia sitten jäänyt yläkerran ikkuna auki yhdeksi talveksi ja lattia oli tuosta kärsinyt pahoja lahovaurioita ja tarvitsee uusia kokonaan. kannatin puut olivat kuitenkin hyvässä, moitteettomassa kunnossa.
Yläkertaan tulee pienen burjetin kesähuone, joten mitään erikoista sinne ei västätä, mutta kattotaan ny mitä ajan kanssa syntyy;D

sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Dippailua
Viikonloppu meni mukavasti kyläillen ja maallakin ehdittiin piipahtaa, mutta kotiin tulessa huomasin, että olen mystisesti kadottanut puhelimeni akkulaturin (taas kerran) jonnekin.
Olen aivan toivoton tapaus kadottamaan avaimia, laukkua, lompakkoa, kännykkää, latureita yms!! Mitä enemmän yritän pitää asioita "hanskassa", sitä pahemmaksi menee...
Tämän viikon tärkeisiin "projekteihini" kuulukoot suunnitelma: Minne laitan tavarani niin , että ne tästälähin ovat aina löydettävissä! :D
Maalla oli oikea kunnon talvi. Lapset laskivat pulkalla torpan kulmalta perunapelolle ja nauttivat lumesta. Kaivoimme fondue-padan esille ja teimme lasten iloksi suklaafondueta johon dippailimme omenoita, päärynöitä, banaania ja vaahtokarkkeja, nam:D
Dippailun seurauksena oli jokaislla kunnon ähky! Lapset olivat vanhempiaan viisaampia ja malttoivat kuitenkin lopettaa homman paljon ennen meitä;D ...Yö kului vatsaa hieroen ja kieriskellen...
SUKLAAFONDUE
Maitosuklaata tai tummaa (ketä siitä pitää...) n. 200g levy
Vajaa desi kermaa
Ruokalusikallinen, pari mantelilikööriä (aikuisten pataan)
1 Ruokalusikallinen voita
Dipattavaa:
Omena, päärynä, mandariini, banaani, vaahtokarkit, kuiva pulla, pop cornit, luumu, ym, ym
Mukavaa alkavaa viikkoa taas jokaiselle! ...Jos ei nyt kuintenkaan ainakaan soiteltas...;D

tiistai 23. lokakuuta 2012
Taidetta ja örkkejä
Kävin tänään Turun taidemuseossa syystä, että halusin nähdä Stiina Saariston Kissimirrit ja yksi petetty pupunen II näyttelyn, sekä nyt tietysti katsastaa samalla museon muunkin tarjonnan. Saaristolta oli esillä neljä, varsin suurikokoista työtä ja noissa lukumääräisesti vähäisissä töissä riitti yksityiskohtia ja katsottavaa niin, että vaikka teoksia olisi tuijottanut muutaman tunnin yhteen putkeen olisi taatusti hokannut taasen joitakin yksityiskohtia, jotka aiemmin jäivät huomaamatta.
Olimme museossa Katjan (aikuisen tyttäreni) kanssa. Sovimme käynnistä jo aiemmin ja eilen Katja soitti minulle ja pyysi hakemaan hänelle Skanssin eläinkaupasta jauhomatoja ja tuomaan ne tänään hänelle treffatessamme kaupungilla. Katjalla on lemmikkinä tarantula, en muista tarkempaa rotua, mutta, iso, kaunis ja musta:D Tarantula syö jauhomatoja, joten niitä "kullanmurun" piti saaman.
Lemmikkikaupan myyjä kaivoi pyynnöstäni viisi kappaletta jättijauhomatoja muovisesta teraariosta, jossa noita "otuksia" vilahteli turpeen seassa. Rakastan luontoa, mutta ikävä kyllä inhoan melkein kaikkia "öttiäisiä", joten jo pelkkä matojen näkeminen aiheutti puistatuksia!!! Myyjän vielä kerrottua, että häneltä on purkit loppu, joten hän laittaa äklötykset nyt vain pussiin ja pyysi vaihtamana ne sitten kotona kunnolliseen astiaan, mutta ei kuitenkaan kannata siirtää niitä paljain käsin, kun ne "sihisevät, sylkevät ja purevat"... Juu, ihan kuin olisinkin siirtänyt, mutta kommentti sai aikaiseksi sen, että puolen tunnin välein kävin miltei vuorokauden ajan tarkistamassa ovatko kammotukset purkissaan... Ei enää ikinä!!!!
Muutoin tämä alkuviikko onkin sujunut villakoiria metsästäessä ja tuhotessa, sekä pyykkivuorta valloittaen, joten mihinkään tuon "loistokkaampaan" ei tässä ole ehtinyt sormiaan upottaa. Jotain sentään ehdimme Mallan kanssa tehdä;D Monissa blogeissa on vilahtanut lasipurkkeja joissa säilytetään tulitikkuja ja mekin teimme omamme, tosin tikkuaskeja tuonne (vaikka onkin melkoisen pieni purkki) uppoaa näemmä tuhottomasti...

maanantai 22. lokakuuta 2012
Jälkimaininkeja...
Keri on vietetty ja meni kutakuinkin niinkuin olin ajatellut. Naurista välteltiin, joten naaman pitäsisi uskomusten mukaan pysyä paiseettomana ja ilman ajoksia. ...Viljankasvukin varmistettiin, mutta jääköön salaisuudeksi millä tavalla...:D
Voimamiehen tuoma kylpytynnyri oli ahkerasti käytössä ja tulia polteltiin niinkuin "kuuluu" ja sauna taisi olla vuorokauden putkeen päällä, joten sekin puoli hoitui kunnialla. Vainajia ei pahemmin muisteltu, kun taitavat olla hiukan liian tuoreessa muistissa muutoinkin, ja mukava juhlatunnelma olisi saattanut vaihtua turhan melankoliseksi.
Ruokaa syötiin tarpeeksi! Lauantaina naatiskeltiin alkupalana juustoista suppilovahvero keittoa ja itseleivottuja porkkanasämpylöitä tuorejuuston kera. Pääruokana oli porosoosia perunamuusilla ja puolukkahillolla, sekä lisukkeena juuresruukku.
Jälkiruoaksi mutusteltiin valkosuklaamustikkakakkua. Ruokajuomana punkkua, joka ei pitkäksi venahtaneen perjantaikylpeilyn jälkiseurauksena oikein maistunut kenellekään...;D
Sienikeitosta pidin, joten sen reseptin voisin vaikkapa jakaa, kunnen kuitenkaan enää muista mistä sen alunperin löysin...
JUUSTOINEN SUPPILOVAHVEROKEITTO
Muutama rkl voita
2,5 rkl vehnäjauhoja
3-4 dl sieniä
n. 5 dl vettä
4 dl kuohukermaa
1 kantarelli tuorejuusto
1 ranskankerma
2 rkl kasvisfondia
suolaa maun mukaan
rouhittua mustaa pippuria, salviaa ja meiramia maun mukaan.
Sulata voi, lisää sekaan jauhot jonka jälkeen vesi.
Sekoittele ja lisäile muutaman minuutin hennon poreilun jälkeen juusto ja kermat.
Lopuksi mausteet . Lisää viimeiseksi tarvittaessa suolaa. Fondi itsessään on jo suolaista, kuten tuorejuustokin, joten ole varovainen suolan kanssa.
Ai niin. Keväiseen "paljujuhlaan" (jos luoja suo)mennessä aion hankkia itselleni saunamyssyn! Lauantai-illalla satoi taivaalta jäätävää vettä ja vaikka vesi paljussa oli sielua ylentävän lämmintä, päähän valuva jääkylmä vesi viilensi kroppaa sen verran tehokkaasti, että vaikka en yleensä karehdi keneltäkään lähes mitään nyt vähän "raastoi" vieraiden päässä olleet huopaiset saunamyssyt...;D

maanantai 15. lokakuuta 2012
Kekrit
Tulevana viikonloppuna meillä juhlitaan kekriä, eli sadonkorjuujuhlaa, eli kesänpäättäjäisiä:D Meidän kekrissä jätetään kekrilammas syömättä ja muuta "perinteistä" ei taida näissä pippaloissa ollakaan jäljellä, kuin muinainen nimi ja ylensyönti... :D
Satoakin tulee tänä vuonna korjattua lähinnä sittarin tiskiltä, syystä, että keväällä istutetut sipulit eivät suostuneet nousemaan rikkaruohojen joukosta ollenkaan ja ne muutamat perunat jotka ohdakkeiden seasta nousivat ovat ajat sitten syöty;D
Kylvökset eivät pitäneet näemmä siitä, että ne laitettiin maahan toukokuun viimeisellä viikolla ja tuon jälkeen seuraavan kerran käytiin noita moikkaamassa heinäkuun puolenvälin tietämillä...
keskiviikkona alkaa kouluissa syysloma, joten pääsemme Raumalle jo torstaiaamuna. Perjantaina tulee voimamies ja tuo kylpytynnyrin muassaan ja siitä alkaakin armoton paljussa likoaminen:D
Tämä viikonvaihde kului pihaa haravoidessa ja kekrejä valmistellessa.
Pihatöiden lisäksi ehdin ommella eteiseen uudet verhot. ...viljasäkistä, kuinkas muuten... Vaikeuksia tuotti päättää pitäisikö verhot "kannattaa" sivusuunnassa, vai ylhältä/alas, joten päädyin ratkaisuus molempi parempi:D
Verhojen kokoamisnauhat ovat varsin persoonallisesti valmistettu trikoosta ja tissiliivipitsistä... Sydämmet ovat vain rekvisiittaa ja peittävät hyvin säkissä olleet hiiren syömät kohdat:D
Hiiristä puheenollen, siimahännät ovat näemmä torpasta häädön jälkeen löytäneet uuden asuinsijan huussista... Vessapaperi oli silputtu pieneksi hötöksi ja mattoa syöty ja paskottu jokikiseen koloon:( ...Taistelu jatkukoot!!! Katotaan ketä voittaa, kele!!!
Mukavaa syysloma viikkoa kaikille, joilla sellainen ylellisyys on! Palaillaan kekrien merkeissä ensi viikolla:D

perjantai 12. lokakuuta 2012
Herkkuja tänne ja heti!
Perjantaisin on kiire! Olen auttamatta yöihminen, joten jos vain mahdollista valvon myöhään ja herään myöhään...:D Perjantaisin herään kuitenkin poikkeuksetta aikaisin aina ja pistän kotona kaiken valmiiksi "muuttoon" viikonlopuksi Turusta Raumalle.
Tänä aamuna vein vielä Eetun kouluun, olivat lähdössä retkelle heti aamulla Ruissaloon opastuskeskus Tammenterhoon , joten taksilla olisi ajoitus mennyt hiukan liian naftiksi.
Käyn perjantaisin aina myös kaupassa ostamassa viikonlopun sapuskat maalle ja tällä kauppareissulla päätin vakaasti, että nyt en turhiin sorru... Tarkoittaa lähinnä karkkia ja pullapuolta. Kaupassa kaikki meni hyvin, sivutin hienosti karkkihyllyt edes vilkaisematta niitä ja "pullapuoleltakin" nappasin mukaan vain yhden keksipaketin. Homma sujui kuin tanssi, kotiin asti...:D
Siellä havahduin tosiasiaan, että meillä on edessä rauhallinen perheviikonloppu, vieraitakaan ei ole tulossa. Eilen kävin ostamassa boxillisen Midsomerin murhia...
Meillä on melkoiset kokoelmat tv-sarjoja. Lempipuuhiimme kuuluu rauhallisina maalla oleilu viikonloppuina lasten mentyä nukkumaan käpertyä sohvan kulmaan seurana iso karkkisaavi tai jotakin muuta hyvää ja tykittää menemään yhteen putkeen monta jaksoa jotakin tv-sarjaa, joka syystä tai toisesta on aikanaa jäänyt telkusta katsomatta. Toisinaan avaamme punaviini pullon ja nautimme napostelun kera viiniä...:D
Nyt ei ole viiniä, eikä karkkia, pelkkää murhaa vaan... Ei hitto, äkkiä pakastimen kautta keittiöön!!!
Kauppaan en enää jaksanut lähteä, mutta liinan alla odottelee iltaa mustikkarahkapiirakka ja jospa sieltä Laitilasta koukkais vielä sen punkkupullon...:D
Hyvää viikonloppua kaikille!!!
Mustikkarahkapiirakka
150g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
TÄYTE:
Mustikoita
1 tölkki 200 g arla mustikka-vanilja rahkaa
2 pientä munaa
0,5 dl sokeria
vaniljasokeria
Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna ja jauhot (joiden seassa leivinjauhe), sekoita
ja levitä taikina jauhotetuin sormin leivitettyyn vuokaan.
Pane marjat pohjan päälle. Mausta muna kermaviiliseos sokereilla ja kaada marjojen päälle.
Paistoaika n. 30 min. 200*
Ps. Rahkan voi halutessaan vaihtaa myös kermaviiliin tai kondensoituun maitoon.

torstai 11. lokakuuta 2012
Olen sopiva...
Eetu tuli tänään koulusta kotiin ja kysyi: -Tiäks äiti tän laulun?
Minä olen hurja ja minä olen rohkea.
Minä olen kaunis ja ihana.
Joskus olen huono ja
joskus hyvä.
Olen sopiva,
sillä Minä olen Minä!
Olin kuullut laulun/runon aiemminkin, mutta nyt se pysähdytti! Ensinnäkin voi hitsi miten ihanaa, että nykykouluissa opetetaan ja "autetaan" samalla ajattelemaan itsestään jotain näin kannustavaa. Jos positiivisessa mielessä oppii välittämään itsestään ja antamaan "virheensä" itselleen anteeksi niin aika luonnollisesti tuo sama välittäminen kohdistuu muihinkin ja se, jos mikä on tärkeää!
Siinä se asia sitten jo tulikin. Tässä oman kiireen ja turhautumisten ja ulkonäkö kriteerien keskellä kamppaillessa oli varsin positiivista havahtua, että "vaikka joskus olen huono ja joskus olen hyvä. Olen sopiva , sillä minä olen minä" ! :D
.... Nyt onkin taasen hyvä palata Espanjan verbien pariin , jotka eivät millään uppoa lahoon päähäni...;D

sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Tulvia ja tunnelmointia
Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Maalle ajaessa mielessä käväisi: -Missä ihmeessä me oikein olemme, ei näillä nurkilla ennen järviä ollut. Vaan nyt oli... Pienet ojat olivat muuttuneet joiksi ja entiset joet järviksi niin paljon vettä oli kaikkialla.
Mökkitiellä oleva "uitto-oja" tulvi ääriään myöden ja koko tie oli muuttunut paikoittain hyvinkin mutaiseksi. Sunnuntaina tosin oja oli jo hieman laskenut, vaikka vieläkin vesi oli varsin korkealla:(
Perjantaina satoi iltaan asti, mutta lauantai aamupäivällä sade taukosi sen verran, että pääsimme järvelle perjantaina sadetta uhmaten viedyt verkot katsastamaan ja Eetu samalla mato-ongelle. Saalis oli kehnonpuoleinen, mutta sen verran kalaa kuitenkin tuli, että iltasaunan päälle saimme nauttia paistetusta affenasta:D
Viikonloppu kului kutakuinkin sisätiloissa, ilma kun ei oikein houkutellut ulkoiluun. Voimamies tyttärineen vietti viikonloppua kanssamme ja aika kului turhankin nopeasti pelaillen ja joulutonttuja askarrellen. Jari sahasi meille ohuehkoista oksista pölkkyjä, joihin liimasimme hiippalakkeja ja partaa melkoisena sekamelskana, tuloksena viisi tonttu-ukkoa joulua sulostuttamaan... Sen verran persoonallisia, että noista ei viitsi julkaista kuvia...Tulisitte vain kateellisiksi...:D
Löysin muutama viikko sitten kaupungista roskiksemme vierestä siistinoloisen videonauhurin jonka poimin mukaamme maalle ajatuksena, jospas tuo toimisi... Eetu hajoitti ajatpäivät sitten omat videomme ( syötti niille legopalikoita! ...Eivät pitäneet niistä) ja tuon jälkeen olemme olleet ilman noita mukavuuksia. Olen kärrännyt kaikki videonauhat maalle, siellä kun on enemmän säilytystilaa , ja nyt vihdoin nauhoille onkin käyttöä... Jee, varsin positiivinen yllätys, videot olivat moitteettomassa kunnossa, kylläpä vaan dyykkaus kannattaa:D
Mukavaa alkavaa syksyistä viikkoa kaikille!!

tiistai 2. lokakuuta 2012
Angry Birds
Eetu pelailee Angry birds pelia ja fanitus on sitä luokkaa, että lähes joka "jutussa" pitäisi olla jotakin Angry Birdsiä.
Eilen kirppiskäynniltä mukaan tarttui 98senttinen Angry B t-paita eurolla. Paidan selkäosa oli tahrainen, mutta etuosa aivan priima:D Ihan päällehän tuosta ei enää ollut 130 senttiselle kundille, joten leikkasin paidan kappaleiksi ja nyt on kundilla kiva pipa:D

maanantai 1. lokakuuta 2012
Mä osaan jo...
Kyl maar mää nii onnellinen oon:D Eetu oppi vihdoin ja viimein fillaroimaan ilman apupyöriä ja ihan tosta vaan:D Iskä kysyi, että josko otettas apupyörät pois, johon kundi: -No kai sitä vois koittaa,,,ja lähti polkemaan:D
Neljä-vuotta tuota on työstetty ja nyt aika oli kypsä:D Wautsi wau:D
Viikonlopun vietimme taas maalla pihatöitä tehden ja välillä kävimme käpyttelemässä Rauman vanhassa kaupungissa ja syömässä...Yllättäin La Bambassa.
Vanhakaupunki on todella kaunis. Ainut huono puoli kujien kuljeskelussa on, että katseltavaa on niin paljon, ja joka puolella, että epätasaisilla mukulakivikaduilla ei välttämättä muista katsoa lainkaan eteensä ja siinä saattaa käydä hassusti...:D
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille:D

keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Hitsin hyvä päivä
Tänään oli hyvä päivä! Sain viimein kakkosautollemme autopaikan omalta pihalta (enää ei tarvitse jättää häntä kaupan kattopaikalle ilkivallan mahdolliseksi kohteeksi) ja tilaamani Espanjan tehtäväkirjakin ehti ajoissa kirjakauppaan, joten sain juuri ja juuri läksyt tehdyksi ennen tunnin alkua:D Muksuille tuli hankittua jo ensimmäiset joululahjat ja kaiken kruunasi kirpparireissu:D
Olessani pikkutyttö päätin, että kun kasvan isoksi ostan korin (samanlaisen kuin naapurin Leena tädillä) ja se kädessä käyn aina ostoksilla. Toinen mitä himoitsin oli leipälaatikko. Niitä oli seitsemänkymmentä-luvulla kaikilla, vaan ei ollut meillä...:(
Juurikin leipälaatikon puute taitaa olla syynä siihen , että minusta tuli tämmöinen,,,kummallinen:D Ei vaan, mutta mää oon aina halunnut omistaa just "sellasen" tietynlaisen leipälaatikon ja tämnään kun menen kirppikselle eikös SE, juuri SE odottele minua siellä hyllyllä!!!:D
Laatikko oli ääkkänen kuin mikä, mutta myrkkykäsittelyn jälkeen ei varppina ole ainakaan pöpöjä enää!!:D Muutama kauneusvirhe on tullut vuosien saatossa laatikon pintaan, mutta niinhän itsellenikin on käynyt!
Ai niin ja laatikon hinta oli yksi euro:D Samasta loosista löysin kuparisen, laadukkaan oloisen ja ei ihan uudelta vaikuttavan "pullohässäkän", en edes tiedä mikä se on ja kupari ei kuulu lempijuttuihini, mutta härdellin hinta 1 eukka miinus 50% (eli 50 senttiä) pakotti nappaamaan hänet mukaan:D
Joulupöytään löysin kivan viinipullotelineen kahdelle pullolle, taatusti tulee käytettyä ja pisteeksi iin päälle löysin vielä kivan mustan metallisen "lävikön", joka meillä tulee toimimaan hedelmävatina (anopilla on samanlainen ja olen sitä aina katsellut vähän sillä silmällä..). Lävikölle tuli hintaa 1 euro.
Kirjoja löytyi kasapäin(hukumme niihin, mutta voi, voi...Minä rakastan lukemista!), Kivana, nostalgia kirjalöytönä tarttui mukaan: Salainen puutarha. Sen aion lukea nautiskellen viikonloppuna maalla:D
Eetulle löytyi pari yöpukua ja Mallalle uusi kurahaalari (kaksi euroa) kivana bonuksena meille aivan uusi muoveissaan oleva petari. Viime viikonloppuna tuli nukuttua jarin kanssa( maalla) olkkarin sohvalla, ja sohvan liikkuva patja oli mielenkiintoinen kokemus...(Sohvassa tai oikeammin sängyssä ei ole juurikaan laitoja ja kun tuo on sellaista levitettävää mallia, jossa on sellainen "yksikkö" patja+ selkänojasta tulee ( hyvin kapea) lisäosa niin tulos on se, että varsinainen patja liusuu nukkujan alla ja toinen nukkuja tasapainoilee sillä kapealla soirolla. Eiköhän tuo paranna sitä oleellisesti!!!:D
Huomenna aloitan Jatan kanssa vesijuoksun, enempää "harrastuksia" en haali, kun nytkään ei aika aina tahdo riittää...
UGH!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Raahauduin tänään viimein lääkäriin ja lääkärin arvio oli, että kädessä on ahtaassa rannekanavassa hermo pinteessä ja käsi on nyt tiiviisti ...
-
Eetu tuli tänään koulusta kotiin ja kysyi: -Tiäks äiti tän laulun? Minä olen hurja ja minä olen rohkea. Minä olen kaunis ja ihana. Jos...
-
..Päivitelty tässä on kovasti, mutta ei blogia... Aika on kulunut suulin siivouksessa ja viime viikonvaihteessa torppa sai uudet portaat. ...