tiistai 23. lokakuuta 2012

Taidetta ja örkkejä

Kävin tänään Turun taidemuseossa syystä, että halusin nähdä Stiina Saariston Kissimirrit ja yksi petetty pupunen II näyttelyn, sekä nyt tietysti katsastaa samalla museon muunkin tarjonnan. Saaristolta oli esillä neljä, varsin suurikokoista työtä ja noissa lukumääräisesti vähäisissä töissä riitti yksityiskohtia ja katsottavaa niin, että vaikka teoksia olisi tuijottanut muutaman tunnin yhteen putkeen olisi taatusti hokannut taasen joitakin yksityiskohtia, jotka aiemmin jäivät huomaamatta.

Olimme museossa Katjan (aikuisen tyttäreni) kanssa. Sovimme käynnistä jo aiemmin ja eilen Katja soitti minulle ja pyysi hakemaan hänelle Skanssin eläinkaupasta jauhomatoja ja tuomaan ne tänään hänelle treffatessamme kaupungilla. Katjalla on lemmikkinä tarantula, en muista tarkempaa rotua, mutta, iso, kaunis ja musta:D Tarantula syö jauhomatoja, joten niitä "kullanmurun" piti saaman.

Lemmikkikaupan myyjä kaivoi pyynnöstäni viisi kappaletta jättijauhomatoja muovisesta teraariosta, jossa noita "otuksia" vilahteli turpeen seassa. Rakastan luontoa, mutta ikävä kyllä inhoan melkein kaikkia "öttiäisiä", joten jo pelkkä matojen näkeminen aiheutti puistatuksia!!! Myyjän vielä kerrottua, että häneltä on purkit loppu, joten hän laittaa äklötykset nyt vain pussiin ja pyysi vaihtamana ne sitten kotona kunnolliseen astiaan, mutta ei kuitenkaan kannata siirtää niitä paljain käsin, kun ne "sihisevät, sylkevät ja purevat"... Juu, ihan kuin olisinkin siirtänyt, mutta kommentti sai aikaiseksi sen, että puolen tunnin välein kävin miltei vuorokauden ajan tarkistamassa ovatko kammotukset purkissaan... Ei enää ikinä!!!!


Muutoin tämä alkuviikko onkin sujunut villakoiria metsästäessä ja tuhotessa, sekä pyykkivuorta valloittaen, joten mihinkään tuon "loistokkaampaan" ei tässä ole ehtinyt sormiaan upottaa. Jotain sentään ehdimme Mallan kanssa tehdä;D Monissa blogeissa on vilahtanut lasipurkkeja joissa säilytetään tulitikkuja ja mekin teimme omamme, tosin tikkuaskeja tuonne (vaikka onkin melkoisen pieni purkki) uppoaa näemmä tuhottomasti...

3 kommenttia:

  1. ♥ Oikein hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  2. Moikka!

    Yksi lensi yli käenpesän taas kun painoin Julkaise
    koetan uudelleen... se on muuten Beritin levy ja kaunis sellainen
    Muistakaa kääntää kellot ja hyvää viikonloppua!

    Terveisin lmk

    VastaaPoista
  3. Hienostihan se onnistui:D Kellot on käännetty ja viikonloppu sujui lumen keskellä nopsaan;D

    VastaaPoista

Tiskit

                                                Torpalla 30.12.2017 Jahas, se oli tiskipäivä👎 Torpalla se tarkoittaa sitä, että täytämme...