Sataa sataa ropisee, pilipilipom... Maalle ajaessa mielessä käväisi: -Missä ihmeessä me oikein olemme, ei näillä nurkilla ennen järviä ollut. Vaan nyt oli... Pienet ojat olivat muuttuneet joiksi ja entiset joet järviksi niin paljon vettä oli kaikkialla.
Mökkitiellä oleva "uitto-oja" tulvi ääriään myöden ja koko tie oli muuttunut paikoittain hyvinkin mutaiseksi. Sunnuntaina tosin oja oli jo hieman laskenut, vaikka vieläkin vesi oli varsin korkealla:(
Perjantaina satoi iltaan asti, mutta lauantai aamupäivällä sade taukosi sen verran, että pääsimme järvelle perjantaina sadetta uhmaten viedyt verkot katsastamaan ja Eetu samalla mato-ongelle. Saalis oli kehnonpuoleinen, mutta sen verran kalaa kuitenkin tuli, että iltasaunan päälle saimme nauttia paistetusta affenasta:D
Viikonloppu kului kutakuinkin sisätiloissa, ilma kun ei oikein houkutellut ulkoiluun. Voimamies tyttärineen vietti viikonloppua kanssamme ja aika kului turhankin nopeasti pelaillen ja joulutonttuja askarrellen. Jari sahasi meille ohuehkoista oksista pölkkyjä, joihin liimasimme hiippalakkeja ja partaa melkoisena sekamelskana, tuloksena viisi tonttu-ukkoa joulua sulostuttamaan... Sen verran persoonallisia, että noista ei viitsi julkaista kuvia...Tulisitte vain kateellisiksi...:D
Löysin muutama viikko sitten kaupungista roskiksemme vierestä siistinoloisen videonauhurin jonka poimin mukaamme maalle ajatuksena, jospas tuo toimisi... Eetu hajoitti ajatpäivät sitten omat videomme ( syötti niille legopalikoita! ...Eivät pitäneet niistä) ja tuon jälkeen olemme olleet ilman noita mukavuuksia. Olen kärrännyt kaikki videonauhat maalle, siellä kun on enemmän säilytystilaa , ja nyt vihdoin nauhoille onkin käyttöä... Jee, varsin positiivinen yllätys, videot olivat moitteettomassa kunnossa, kylläpä vaan dyykkaus kannattaa:D
Mukavaa alkavaa syksyistä viikkoa kaikille!!
Riihipöllön reviirillä touhuaa perhe, jolla kaupunkikoti kerrostalossa ja " kakkoskoti" maalla "Torpassa", jossa ylellisyyksinä mm.ulkohuussi, kaivovesi (jota ei voi juoda,kai?), ja heikko sähkö. Lisäksi matkaillaan, tehdään diy juttuja ja remonttia, joka tuskin koskaan tulee ihan valmiiksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Raahauduin tänään viimein lääkäriin ja lääkärin arvio oli, että kädessä on ahtaassa rannekanavassa hermo pinteessä ja käsi on nyt tiiviisti ...
-
Eetu tuli tänään koulusta kotiin ja kysyi: -Tiäks äiti tän laulun? Minä olen hurja ja minä olen rohkea. Minä olen kaunis ja ihana. Jos...
-
..Päivitelty tässä on kovasti, mutta ei blogia... Aika on kulunut suulin siivouksessa ja viime viikonvaihteessa torppa sai uudet portaat. ...
Onpa kauniita syyskuvia! Mukavaa viikkoa myös sinne!
VastaaPoistaKiitos:D
VastaaPoistavoi ompahan upee toi vika kuva, tai kaikki toki on hienoi, mutta tuosta sais jo taulun tehtyä!
VastaaPoista-K
Mä tykkään siitä kans:D Itseasiassa olin torpalla sisällä tuvassa, kun lapset leikki ulkoa ja katsoin ikkunasta ulos ja tuo näky "pisti" silmään niin, että piti painella samantien ulos ikuistamaan se:D
VastaaPoista